maanantai 17. lokakuuta 2011

Ja alussa oli blogi..

Päätin alkaa kirjoittamaan blogia siitä itsekkäästä syystä, että haluaisin seurata hieman kehitystäni ratsastajana ja hevosihmisenä. Vietän aikaa kirjoitellen eri vuokrahevosteni vihkoihin, mitä kaikkea olemme touhunneet ja oppineet ja totesin että eihän näistä jää minulle itselle mitään talteen, kun vihot päätyvät hevosten omistajien pöytälaatikoihin. Sitäpaitsi en ole kielellisesti tarpeeksi lahjakas kyetäkseni viihdyttämään "massoja". Kun vielä opin tämän härvelin käytön voin lisätä jopa kuvia ja videoita mikä ei tallivihkoon onnistukaan. Ensimmäiseksi olisi kuitenkin tarkoitus saada aikaan jonkinlainen esittelysivu itsestäni, ihan senkin takia että voin ITSE tarkastella missä pisteessä ollaan nyt ja mitä ehkä tulevaisuudelta odotan. Katsotaanpa onnistuuko. :)

Kuittaanpa tältä erää tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti