torstai 19. syyskuuta 2013

Täällä taas

Pikku tauko tuli sekä hevostelusta että bloggaamisesta kun vietin viikonlopun Helsingissä Hevoset Stadikalla –tapahtumassa. Lähijunareissu Tampereelle ehkä maailman epäergonomisimmassa asennossa kostautui maanantaina alkaneella jumalattomalla iskiasäryllä, joka veti sängyn pohjalle lääketokkurassa vaikeroimaan. Näin siis hevoseni seuraavan kerran perjantain jälkeen tiistaina.

Perjantaina käytiin Broncan kanssa ekaa kertaa kentällä pyörähtämässä ilman Neroa. Nero jäi ihan rauhassa laitumeen, mutta Bronca oli karsinassa selvästi hieman hätääntynyt. Kentällä se alkuun huuteli, mutta kun pistin sen keskittymään väistöillä hommiin niin rauhoittui selvästi. Pidin reenin kevyenä ja lyhyenä että Broncalle jäisi mukava olo ja erossaoloaika lyhyeksi.

Seuraavan kerran näinkin hevoset tiistaina, ja sekin vain siksi että sain houkuteltua tallikaverin ratsastamaan Broncalla. Itse en ollut lähelläkään ratsastuskuntoista. Kaveri jumppaili Broncaa avoilla ravissa ja havainnoi samoja juttuja mitä itsekin olen pistänyt merkille. Mielenkiintoista oli nähdä Bronca täysin vieraan ratsastajan alla. Huomasin nimittäin että vaikka kaverini on huomattavasti kokeneempi kuin minä, oli Bronca selkeästi jännittyneempi mitä tavallisesti, mutta onhan toki ihan oma juttunsa hypätä täysin vieraan ratsun selkään.

Keskiviikkona uskaltauduin jo itse selkään ja mitä olikaan tiedossa: ensimmäinen ratsain maastoilu sitten huhtikuun! Kaikki meni taas vallan hienosti. Houkuttelin Neron käymään tissillä ennen kuin lähdettiin ja kiltisti se jäi sinne muiden tammojen kanssa mutustelemaan ruohoa. Heitin Broncalle kuolaimettomat päähän ja hyppäsin laitumen portilla selkään (jee pääsin ilman koroketta!) ja lähdettiin siitä suoraan metsätietä pitkin n. 4 kilometrin edestakaiselle lenkille ilman satulaa. Puolessa välissä matkaa totesin että takana ovat ne ajat kun saatoin tehdä kymmenen kilometrin lenkkejä ilman satulaa. Hevosellani on nimittäin selkäranka. Missään nimessä se ei voi olla lihasköyhempi kuin talvella, joten läskityynyt ovat ilmeisesti hävinneet selästä. Tavallaan tietysti hieno homma, mutta harmittaa kun siellä oli niin mukava istua ilman satulaa.

Suihkusta lenteli ärräpäät, mutta onneksi Bebanthen auttaa ;D

2 kommenttia:

  1. Niin karu fiilis suihkussa huomata satulattoman ratsastuksen jättäneet jäljet. Joskus on mies pyyhältänyt kylppäriin huolestuneena katsomaan, että kaaduinko ja loukkasinko itseni kun pääsee kirkaisu ;)

    VastaaPoista
  2. Höh, ei törmätty stadikalla!

    VastaaPoista