keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Jännä loppuviikko

Jänskättää.
Keskivartalokuuri huipentuu huomenna istuntatuntiin, johon aion osallistua aivan uppo-oudolla hevosella. Tahti taisi olla hevosen nimi. Asuu kuitenkin ihan meidän naapurissa pihatossa ja olen kyseistä tapausta sekä isäntäänsä nähnyt ajoittain ja muutaman sanan ehkä vaihtanut. Muuta en tiedä kun että Tahti on rakuunaheppa, eli luulisi sen olevan hyvin vähän mihinkään sinkoavaa sorttia. Entuudestaan tuntemattoman ratsun lisäksi jännittää ihan vaan se, että osaanko istua enää satulassa. Not kiddin. Edellisestä kerrasta on kohta kolme kuukautta ja silloinkin alla oli rungoton. Olen ihan täysin rakastunut siihen fiilikseen minkä ilman satulaa saa hevosen liikkeestä. Tuntee koska selkä tekee kunnolla töitä, tuntee koska takapää tulee hyvin alle ja toisinaan ehtii vaikuttaa hevoseen jo ennen kuin tietty reaktio tapahtuu. Niin ja onhan siitä jo yli kuukausi kun olen kuolaimia käyttänyt viimeksi, mutta sen nyt ei luulisi olevan paljon sen kummempaa.

Lauantaina vuorossa on ekskursio Ruoveden ratsutilalle. Ratsastusjaosto tarjosi taas huokeaan hintaan 1,5h koulutunnin + 1,5h estetunnin. Vuorossa siis lisää uppo-outoja hevosia sekä puolivuosittainen estetunti.

Niin ja jumppaaminen ei enää aiheuta kolmen päivän kokovartalokramppia. Tätä vois vaikka jatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti