Kisarapsa

Yritin hetken malttaa odottaa, josko jostain olisi sikeentynyt joku kuva, jonka olisin voinut tarinaani liittää, koska hermostuksissani unohdin oman kameran kotiin, mutta sellaista ei tullut, niin selostetaan nyt ilman todistusaineistoa.

Kamalaa oli ja jännitti hirveästi. Mä olen normaalisti ihan puhelias tyyppi, mutta juttu ei kulje lainkaan kun jännittää ja sekös kavereita naurattaa kun ne huomaa sen niin selvästi. Kotoa lähtiessä meinasin kaatua rappusissa, ja ensimmäinen ajatus oli että nyt jos loukkaan oikein pahasti niin ei tarvitse startata. No en loukannut. Laitumelta hakiessa sitten kilisi hepon kenkä siihen malliin että ajattelin ettei ehkä tarvitse startata. Yleisöstä löytyi kengänirroittaja. Oli siis pakko puunata ja letittää poni ja nieleskellä oksennukset vähän alemmas ruokatorveen.

Verryttely oli ryhmissä ja aikaa 15 minuuttia. Kävein hetken, nostin ravin, ravasin puoli kierrosta ja nostin laukan radan mukaisessa pisteessä. Se nousi, joten kehuin hevosen ja kävelin taas hetken. Tein saman toiseen suuntaan ja valoin Valluun vain itseluottamusta. Otin pituushalkaisijalla useamman pysähdyksen, koska Vallu ei tahdo malttaa seistä tervehdyksessä ja ne meni hyvin, joten siirryin pois tieltä. Starttasin ryhmän ensimmäisenä. Ohjelmana heC E.B. Special.

Tervehdyksessä Vallu ei sitten kuitenkaan seissyt (5). Sitä seuraava ravipätkä meni melko mukavasti (6 ja 6), lisäystä en oikein edes yrittänyt (5). Laukan nostin kuuluvan GALOP:in säestämänä (5,5) ja vaikka ympyrä tuntui hyvältä, laukka ei rullannut ja taivutus uupui (5). 3 metriä ennen pistettä Vallu tippui raville (4.5). Ravista siirtyminen käyntiin oli kuitenkin hieno (7). Pysähdys lävistäjän keskellä oli lyhyt tarkoituksella, koska vähimmäisaikaa ei ohjelmassa ole ja Vallu lähtee todella helposti pysähdyksestä peruuttamaan tai poikittamaan. Kommenttina kuitenkin "kaunis pys. malta seistä kauemmin" (6.5). Sitten alkoi kuskin varsinainen mokailu. Unohdin nostetaanko ravi M vai C -kirjaimesta ja Vallu hoksasi heti epäröintini. Se alkoi lukea ajatuksiani ja itsekin päätin nostaa sitten ravin jossain vähän ennen C:tä ettei olisi edes 50% mahdollisuutta osua oikeaan. Tästä siis kommentteja: jännittyy, ennakoi (5 ja 5). Laukannosto oli kuitenkin aivan nappi (6), mutta keskiympyrällä taivutus oli taas puutteellinen (5). Sitten ihan ympyrän lopussa tunsin kuinka laukka oli tippumassa ja prässäsin hevosta lisää eteen sellaisessa kohtaa, missä olisi jo pitänyt valmistella siirtymä raviin. No vähän pitkäksihän se meni kun en enää siitä saanut Vallua kiinni ja jouduin vähän tökerösti nappaamaan sen raville (5). Lopussa vielä vähän reitti oli hakusessa ja taaskaan ei maltettu seistä (5).
Loppukommentissa luki että Sympaattinen lupaava hevonen <3
Ja tosiaan Kevensin koko radan, mutta olen melko varma että pisteet olisivat olleet samaa luokkaa vaikka olisin istunut alas. Se mikä tällä radalla vähennettiin keventämisestä olisi vähennetty jännittyneisyydestä ja tahdittomuudesta jos olisin mennyt harjoitusravissa. Olen mennyt Vallulla harjoitusravia ihan vain muutaman kymmenen metrin pätkiä ja se on sille vielä aika erikoinen juttu.

Lopullinen tulos oli 55,476% eli ei mitenkään huimaava, mutta kuitenkin hyväksytty, mikä oli tähtäimessä. Parasta kaikessa oli kuitenkin se, että suurimmat mokat teki kuski eikä hevonen. Vallu oli hienosti kuulolla, ja moni asia mikä ei vielä reenissäkään luonnistu aina niin hyvin, meni ongemitta. Itse tein jokusia huonoja ratkaisuja, mutta Vallu teki joka kohdassa parhaansa. Sen verran taputan itseäni selkään että muistin jättää Vallun välillä rauhaankin, eli pidin jo verkasta asti jalan rentona alhaalla, enkä prässännyt sitä turhaan. Tästä kiitos jankuttavalle valmentajalle :)

Ja mikä parasta: Vuosi sitten mä sovittelin satulaa tälle pojalle. "Huonokin" tulos on hieno tulos kun sen on itse saanut "paskoa" :)

Huomenna harjoituskisat

Meillä on ihan talliporukan omat pienet harjoituskisat huomenna. Siitäkin huolimatta päätin osallistua niihin luokan ulkopuolella, koska haluan keventää. En kaipaa helppoon C:hen enempää ongelmia jännittyneestä hevosesta, kun mitä niitä jo tyrkyllä on. Tänään oli valmennus kivasti kisojen alla. En tosin ollut kovin vakuuttunut kivasta, kun sateessa hain jyrkkää pohkeenväistöä riimun päässä kulkevaa hevosta laitumelta. Ettei katsokaas vaan sataisi naamaan. Tuli vähän sellainen olo että voi joutua tyytymään tänä päivänä siihen että saa herra hevosen kulkemaan suorana uralla ja menemään lätäköihin.

Sade kuitenkin luojan kiitos taukosi juuri tunnin ajaksi (mulla ei oo koskaan ollu näin hyvää tuuria!), ja kun pari kertaa keverin hevosen vetoavulla mentiin lätäköiden läpi, niin eipä niistä ihan kamalasti tarvinnut taistella lopputunnista. Huomisena ohjelmana on E.B. special, joka on mulle täysin uusi. Vallulle ja mulle siinä tuottaa haastetta laukannostot pitkällä sivulla ja keskiympyrät laukassa. Kentälle oli jo rajattu kouluradan alue ja olin suhteellisen yllättynyt kuinka pieni se 20 metrin ympyrä onkaan tuollaiselle hevoselle, jolla tahtoo olla vielä olla aika hankalaa laukata tasapainossa kaarteessa. Laukkaohjelmaan ja siihen ympyrän tiehen kiinnitettiinkin erityistä huomiota tämän päivän treenissä.

Vallussa oli ihan kivasti virtaa tänään, mutta itse olisi ollut syytä skarpata. Alan jo ennen nostoa ajaa hevosta kamalaan kiitoraviin, joka ei varsinaisesti auta. Siihen vielä kunnon etukönö ja ajolähtö on valmis. Vallulla on kyllä rakenteellista kapasiteettia nostaa laukka vaikka paikaltaan, mutta häsään itse liikaa. Pitäisi malttaa HIDASTAA, nojata vaikka mielummin inasen taakse kun eteen. Radalla vaan iskee niin helposti se "oh shit se H meni jo" -paniikki, ja sitten otetaan tyylistä piittaamatta kaikki keinot käyttöön.

Huomisen kisan valmistelen katsomalla että hevonen menee käynnissä ja ravissa tismalleen sillä reitillä, millä haluan sen kulkevan. Tavoitteena korjata nopeasti, ennen kuin viiden sentin virhe kasvaa puolen metrin virheeksi ja korjaamiseen joutuu käyttämään enemmän kaikkea. Muutama laukannosto helpossa paikassa, jotta Vallu saa itsevarmuutta. Tavoitteena hyväksytty tulos ja mielenkiinnolla tuomarin kommentit.

Kisarapsaa (myöhässä tottakai)

Painoin tuossa jaksamisen rajoilla 13 päivää duunia putkeen, joten täällä blogin puolella jäi vielä täysin hehkuttamatta meidän Vallun debyytti kisaradalta. Niihamassa järjestettiin 20.5. harjoituskisat, joissa oli tarjolla raviohjelma, johon Emma suostui melko vähäisellä suostuttelulla Vallulle kuskiksi. Emma kävi kisoja edeltävänä päivänä vähän reenaamassa, eikä tuossa raviohjelmassa nyt varsinisesti ollut mitään muuta kuin hieman enemmän harjoitusravia, mikä ei vielä Vallulta oikein luonnistu. Tarkoitus oli ylipäätään käydä jossain ja tavoitteeksi asetin vain hyväksytyn tuloksen.

Lastaus kotipäässä tuotti alkuun pientä päänvaivaa, kun herra hevonen ei millään olisi halunnut mennä koppiin. Koitettiin vaikka millä tuloksetta, kunnes Emma keksi parkkeerata kopin tallin seinustan myötäisesti. Emma ei sitten kerinnyt edes kunnolla etupurkua avaamasta traikun taakse, kun Vallu oli jo kopissa. Se on se kohta kun saadaan vaan takajalat rampille, niin sitten se kyllä menee. Kisapaikalle kun päästiin niin kopista löytyi täysin hiestä märkä hevonen, jonka satuloiminen oli, kuin olisi ekaa kertaa yrittänyt hevosta satulaan laittaa, niin hermona se oli. Olin itse yllättävän rauhallinen tilanteessa, jossa hevonen huusi kuin hyeena yhtä soittoa, yritti hinkata hiestä kutiavaa päätään ja hyöri kuin väkkärä. Tilanne ei varmasti olisi ollut sama, jos olisin itse joutunut ratsastamaan.

Vallun lähtö oli aivan ensimmäisenä ja verryttelyä ei ehditty tehdä kuin muutaman ravikierroksen verran. Ei sillä, että olisi ollut varsinaisesti tarkoituskaan, mutta ehkä vähän enemmän olisi ollut hyvä antaa Vallulle aikaa katsella ympärilleen. Kun Vallu pääsi radalle kiertämään tuomari oli supersweet, koska antoi Vallulle tooosi paljon aikaa, kun huomasi että tämä hevonen on aivan selvästi ekaa kertaa kouluradalla. Olin aivan sydän syrjällään kun katselin sen meriittejä rataa kiertäessä. Vähän tuli pukkilaukkaa ja tuomaria väistettiin ekalla kerralla kainot kymmenisen metriä. Yritin kuvata rataa videolle, mutta olin unohtanut tyhjentää kameran ja tila loppu kesken jo heti alkuunsa.

Itse rata meni kuitenkin rikkeettä! Vallu oli kautta linjan lähes yhtä rento, kuin sen persiiseen olisi tungettu rautakanki. Käyntiaskel, niiltä osin kun se ei ollut hilkulla jo ravia, oli pituudeltaan jotain 20 ja 30 sentin väliltä. Lävistäjien kevennetyssä ravissa se sentään vähän hengitti ja rentoutui ja toisesta niistä saatiinkin peräti seiska. Oikeiden teiden seuraamisesta rokotettiin siellä täällä, mutta voin hyvin kuvitella ettei tuollaisen jännittyneen saippuapalan ratsastaminen pisteisiin ole mitenkään helppo juttu. Lisäksi se ei malttanut alkutervehdyksessä seistä sekunttiakaan paikallaan. Mutta tavoitteemme täyttyi. Vallu ainakin melkein käveli kun piti menä käyntiä ja ravasi kun piti ravata ilman ylimääräisiä loikkia. Saimme tulokseksi kiltit 62,00% eikä oltu edes luokan viimeisiä! Ja mikä tärkeintä Vallu sai kallisarvoista kokemusta matkustamisesta ja vieraassa paikassa olemisesta. Radan jälkeen se oli jopa hetken ihan rento, saatiin pari kuvaakin työkaverin puolesta napattua ja niissähän se näyttää ihan fiksulta.

Rehellinen tyylinäyte. Eteenpäinpyrkimystä löytyy, rentoutta ei niinkään.

Takaisin trailerille mennessä se sitten säikähti aivan pirusti maneesin avonaisen oven ohi ratsastavaa suokkiratsukkoa (ihan tosissaan se hyppäsi varmaan puoli metriä ilmaan ja laskeutui jalat joka ilmansuuntaan harottaen :D ), ja siitä alkoi taas järjetön huuto ja mekastus. Lastaus meni Niihaman päässä sukkelammin, mutta edeleen Vallu jännitti kopissa niin paljon että se oli taas aivan hikinen kun päästiin kotipihaan. Vein sen suoraa edes lettiä purkamatta tarhaan, että se saa piehtaroida ja vapautua paineista. Tosi rankka päivä oli henkisesti sekä minulle että hevoselle, mutta kyllä se tästä. En olisi vuosi sitten uskonut, että ensi keväänä tämä minulle tullut vauva starttaisi joissain tallin ulkopuolisissa kisoissa.

Kotireenissä Vallu on tullut ihan kilometrin tämän kevään aikana eteenpäin. Nyt se on päänsä puolesta aivan loistavassa tilassa. Se tykkää tehdä, se on yritteliäs eikä kyttäile ja ryntäile ylimääräisiä. Kesä on ihan parasta aikaa tälle hevoselle. Treenissä se on väläyttänyt välillä jopa ihan LIIKETTÄ. Nyt kun eteenpäinpyrkimys on saatu kuntoon ja sen voi ottaa jo edestä vastaan, on saatu pitkiä sivuja, joilla rintakehä on noussut 20 senttiä ja takajalat todellakin ponnistaneet liikettä. Myös laukan kanssa ollaan siinä pisteessä että ne nousevat askeleesta. Mahtava tämä kesähevonen. Toivottavasti se ei ihan nuupahda kun pääsee kohta laiduntamaan.

Keäspäivitys 2.0 hevoseenne on valmis

Kyllä mä nyt ymmärrän näitä Espanjan hevosia. Niitä vaan ottaa päähän tämä suomalainen ilmasto. Vaikka kuin ka olisi Etelä-Pohjanmaalla pihattoon kasvanut, ei se Espania sieltä lähde. Nyt kun kelit on ollut varovastikin sanottuna kohdillaan, on nuoresta kuoriutunut juuri sellainen järkevä, turhasta hössötämätön ja yhteistykyvyltään ylivertainen ruuna. Elämä ois taivas ku tälläistä ois aina!

Lauantaina oli taas valmennus. Jätin kelien (ja suomalaisen naisen yllättäneen kesämigreenin) vuoksi ihan pari päivää alle vapaata, että riittää pojot liikkua kunnolla eteen. Päivän teemana oli suoristaminen. Voitteko kuvitella, tälläistä asiaa en ollut tullut edes ajatelleeksi. Tottakai tiedän että hevonen on vino, aina oikeaa pohjetta vasten ja asettuu vasemmalle liikaa ja oikealle ei oikeastaan laisinkaan. Niin tylsältä kuin se kuulostaakin vasemmassa kierroksessa yritin vain pitää hevosen kaulan suorana ja asetin jopa ulos. Aivan mahdotonta vastustelua oli havaittavissa, mutta kun sain tahtoni läpi ja pääsin myötäämään oli meno hetkittäin aivan kuin aikuisella hevosella olisi mennyt. Oikeassa kierroksessa ongelma onkin sitten toisinpäin, eli sisään pitäisi saada asetus kunnolla läpi. Ja tätä tehtiin sekä käynnissä ravissa että laukassa. Ja oli muuten ensimmäinen kerta kun laukassa tehtiin jotain, muutakin kuin laukattiin kevyessä istunnassa.

Valmentaja antoi noottia raipasta. Ostin joskus aikanaan maastakäsittelyä varten ihan törkypitkän raipan, ja koska en omista muuta, olen ratsastanut sillä. Se on kuitenkin niin pitkä että huitaisee helposti Vallua kintuille, joten jossain vaiheessa valkku huusi että nyt heität sen raipan mäkeen. Joo ihan aiheellista, mutta sen jälkeen itselle nousi paniikki kun piti vielä nostaa laukkaa. Laukka kuitenkin nousi nätisti ja itse sain roppakaupalla itseluottamusta kun selvisin ilman apuvälineitä.

Tänään käytiin maasta käsin pikku maastolenkillä. Toukotöitä tehtiin isoilla koneilla siellä ja täällä, vappupallo makasi hyljättynä ojassa ja ihmiset kykkivät pensaikoissa puutarhahommissa ja poika oli ihanan rento, pitkäaskeleinen ja itsevarma. Käytiin vielä hengittämässä sisään vähän vihreää (siltä se kuulosti) ja tarhassa kisailtiin ja keulittiin lenkin päälle kaverin kanssa. Kesäpäivitys 2.0 on mun tämänhetkinen suosikkini.

Lomailukuulumisia

Hevonen ei ole suinkaan lomaillut vaan minä, ja sehän on tiennyt paljon hommia Vallulle. Niinä päivinä kun Vallu on lomaillut, olen sitten ratsastellut muita hevosia jopa useamman päivässä. Nyt loma on valitettavasti jo lomailtu, mutta ajattelin töihinpaluuangstin keskeltä kirjoitella kuulumisia siitä mitä lomalla tehtiin.

Pääsiäisenä kävin tekemässä pienen Pohjanmaan -reissun, jonka yhteydessä oli tietysti pakko käydä myös katsomassa mitä Nerolle kuuluu. Iso poikahan se jo on. Hassua ajatella että Vallu oli lähes saman ikäinen kun se tuli tänne minulle. Hämmentävää miten erilainen luonne sillä on verrattuna Valluun. Nero on varsinainen tosikko, eikä sitä ohjaile juurikaan sellainen miellyttämisen halu ja yhdessä touhuamisen into kuin veljeään. Äitiinsä tullut ja lujaa. Vähän siinä touhuiltiin irtojuoksutuksen merkeissä, jossa pääsin antamaan vähän äidin kädestä. Nerolla on ilmeisesti ollut vähän taipumusta potkia ihmisiä päin ja onpa tainnut jopa osua ikävästi ainakin kerran. Minäpä olin kuitenkin oikeassa havainnointitilassa oikeaan aikaan ja kun suuntaa kääntäessä Neron takapuoli kääntyi kohti ja potku lähti tulemaan, niin ehdin mojovasti sivaltaa juoksutusraipalla sitä suoraan vuohisille. Toiminta jäi kesken ja penska ampaisi eteen. En usein turvaudu lyömään hevosta, en itseasiassa juuri koskaan, saati sitten että taputtelisin siitä itseäni selkään näin autuaasti, mutta kyllä nyt oli ajoitus ja palaute niin kohdillaan että harvemmin onnistuu. Ihmistä päin potkiminen on vain yksinkertaisesti vaarallista ja jos onnistuin tuolla napakalla sivalluksella saamaan aikaan jotain sen poiskitkemiseksi niin olen tyytyväinen.

Oltiin me vielä ihan kavereita sen jälkeen kun olin piiskallani sivaltanut

Vallu teki ahkerasti töitä 4 kertaa viikossa, joista ainakin kerran viikkoon oltiin valmennuksessa. Myös tallikaveri kävi muutaman kerran Vallun selässä. Hän on hurjan rohkea ja nuorten kanssa taitava nuori nainen. Reippaamman liikutustahdin ansiosta käsissäni oli välillä melko veteläkin hevonen ja ekassa valmennuksessa haettiinkin aika reilusti vain eteenpäinpyrkimystä. Pohkeesta siis vaan eteen ja omat jalat hiljaa. Tässä olikin omalla kohdalla vähän parannettavaa. Ei nuorelle kannata jäädä tahkoamaan ja nalkuttamaan pohkeella. Sen pitäisi joka olla tai ei olla, jotta sen vaikutus säilyy. Näillä opeilla mentiin eka viikko ja seuraavassa valkussa eteenpäin mentiin jo ihan omalla moottorilla, mutta laukka ei noussut millään. Sain kotiläksyksi opettaa liinassa selvän napakan äänimerkin laukalle joka on nyt sitten galop! Tätä ei tosin ehditty reenata kun kerran, kun juoksutin Vallun kengityksen alle. Nuori mies sai nyt töppöset ensimmäistä kertaa joka jalkaan.

Pitää myös katsoa minkä yli mennään

Heti seuraavana päivänä pistettiin painavampien kinttujen nostelu koetukselle, kun Vallu pääsi ekaa kertaa ratsastajan kanssa ylittämään puomia. Vallu otti homman vähän tosissaan ja kintut tosiaan nousi ja poika oli muutenkin tosi kivan näköinen ja oloinen. Tämän jälkeen jouduinkin palaamaan arkiseen aherrukseen ja Vallu sai pari vapaata. Kun perjantaina kiipesin taas selkään oli alla melko virevä heppa. Jotenkin runsas lomalla ratsastelu ja päivittäinen touhuaminen Vallun kanssa oli herättänyt minussa ihan uuden ratsastajan. Vallu oli sillä tuulella että se tahtoi pienimmästäkin ärsykkeestä lähteä laukalle ja kiikuttamaan. Aikaisemmin tässä tilanteessa olen vain panikoinut ja ohjannut hevosen aitaa päin, niin että matka on tyssännyt pariin askeleeseen. Nyt kun mielessä oli kuitenkin se eteenpäinpyrkimyksen ajatus, sain kaivettua sisältäni yllättäen rohkean naisen. Pidin reitin tiukasti hanskassa, mutta muuten nousin vain kevyeeseen istuntaan ja annoin mennä. Kaarteessa vauhti hiipui ja Vallu alkoi ehdotella että jos hän ei nyt kuitenkaan laukkaisi ihan tämän koko kaarteen läpi, josta minä olin luonnollisesti eri mieltä. Kun suunta ja vauhti oli itsellä hallussa ja hevosta sai jopa vähän patistaa eteenpäin, siirsin itse raviin ja kehuin. Näitä lähtöjä tehtiin nelisen kappaletta, jonka jälkeen nostin vielä kerran ihan itse laukan ja hyvin nousi. Palkitsin heti tulemalla alas ja taluttelemalla loppukäynnit. Tuli sellainen olo että kerrankin voitin itseni ja samalla en turhauttanut hevosta enkä syönyt siltä sitä eteenpäinpyrkimystä, jonka eteen nyt on kovasti tehty töitä.

Viime viikonlopun valmennus lähinnä hävetti kun räpiköin kiitoravaavan hevosen selässä kuin hukkuva koittaen tehdä kaikki mahdolliset  temput edes yhden laukka-askeleen saamiseksi. Lopulta ope pisti hakemaan liinan, jotta saadaan edes jollain tavalla hevonen laukkaamaan. Ei ollut häävi olo sen jälkeen, mutta tänä viikonloppuna pääsin nauttimaan työn hedelmistä. Aloitettiin lyhyillä väistöillä käynnissä kumpaankin suuntaan ja sama ravissa kumpaankin suuntaan. Laukannosto siellä, lävistäjä täällä. Kenttää mentiin ristiin rastiin ja aina kun ope käski nostamaan laukan: laukka nousi (no okein yhtä kertaa lukuunottamatta kun unohdin että on olemassa se galop!). Tehtiin töitä alkukäynteineen 30 minuuttia, joka sisälsi kaiken mitä nuori hevoseni vaan osaa, ja se teki kaiken kiltisti. Siihen lopetettiin hyvillä mielin. Huh pääsin näyttämään että kyllä meissä jotain aihiota on, vaikkei aiemmissa kerroissa ollut paljon kotiin kerrottavaa.

Hevosenhuoltoviikot

Samalla kun ollaan palailtu rutiiniin, olen myös keväthuoltanut heppaa. Reilu viikko sitten Vallu rokotettiin ja raspattiin ja jo oli aikakin. Olen yrittänyt järkätä raspausta syksystä asti, mutta kun on arkipäiväduunissa ja eläinlääkärit lähinnä samaan aikaan liikenteessä, niin mahdotonta on lähennellyt. Ei siis mikään hirveä yllätys, että poskista löytyi haavoja. Varsinkin vasemmalla aivan takana ylhäällä oli melko pahan näköistä. Mitään koukkuja Vallu ei ollut kehittänyt, mutta hampaisen reunat olivat paikoitellen kovin terävät. Mieluusti herra on kuitenkin aina kuolaimet ottanut suuhun ja suu on ollut rauhallinen ratsastaessa, eli syömistä nuo ovat varmaan enemmän häirinneet kun siellä poskihammasosastossa olivat. Sovittiin nyt että katsotaan heti heinäkuussa tilanne uudestaan. Diasteemakin Vallulta löytyi mutta eläinlääkäri oli sitä mieltä että se menee umpeen ajan kanssa. Vallu oli myös ihan juuri hiljattain tiputtanut yhden alaetuhampaistaan. Hävetti myöntää, mutta ei ollut aavistustakaan, että hevoset vielä näinkin myöhään vaihtaa hampaitaan!

Toinen huonon hevosenomistajan taakka oli kavioiden vuolu. Aikataulullisesti vuolu olisi ollut juuri saikun alettua, mutten halunnut niin kipeää hevosta pistää kinttujaan koettelemaan. Siispä se "vähän" jäi, osittain senkin vuoksi että kaviot näyttivät ihan hyvältä amatöörin silmään. Välillä kärjet tahtoivat venyä, mutta kuluivat sitten itsekseen taas lyhyemmiksi. Huikean 12 viikon vuoluvälin kruunasi kengittäjä, joka pyöritteli viilaa kussakin kaviossa alle 3 minuuttia ja totesi että tämä on tässä. Kuulemma erinomainen kavioaines ja hyvät jalka-asennot kun ei tässä ajassa mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Wau! Hyvä Vallu!

Pientä hienosäätöä vaatii vielä mahan kuntoon saaminen. Kakan kiinteys vähän vaihtelee, mutta enemmän huolestutta jatkuva paskaveden valuminen. Häntä on tämän takia aivan järkyttävässä kunnossa. Eläinlääkäri ehdotti että vaikka eri sadoista syötetyllä heinällä saattaa olla osuutta, niin myös hiekan mahdollisuus on olemassa. Päätin siis syötellä psylliumia hetken. Mahavaivat on niin vieras juttu kun Broncalla ei ikinä ollut mitään sillä osastolla. Kerran oli joku pieni pierujumi.

No jokaisella hevosella tuntuu olevan heikko(ja) koht(i)a. Yhdelle se on maha, toinen haavoittelee jalkojaan vallattomasti, joku saa impparin nuppineulan pään kokoisesta haaverista ja joku menee jumiin selästä jos tuulee kaakosta eikä olekkaan sitä violettia loimea päällä.
Mikäs on sun hevosen lempiparakaamispaikka?

Tuntiratsastaja

Meidän tallilla alkoivat pyöriä pienryhmätunnit jo syksyllä ja vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja aktivoiduin harrastamaan vähän valvovan silmän alla ja jopa ihan "vierailla" hevosilla!
Nyt kun Vallu palailee töihin, ollaan ajateltu josko näin torstaisin olisin ensin Vallulla alkeistunnilla vähän vajaa tunti. Sen jälkeen kipaisisin sisään vaihtamaan hevosen ja tulisin seuraavalle vähän kokeneempien tunnille tallin hevosella.

Pari viime viikkoa menin ilman Vallua ohjelmistossa. Se tarvitsee nyt pidemmän tauon jälkeen rutiinia, jotta ylimääräinen hötkyily loppuu. Vallulla ratsastelu on taon jälkeen ollut säännönmukaisesti sitä että vartti halutaan sinkoilla "sivulle kiitolaukkaa poistu" -metodein, sitten viisi minuuttia ravaillaan niin, että jarrut hukkuu jokaisella pitkällä sivulla ja sitten ollaan niin naatteja ettei liikuta enää metriäkään. Mihinkään.

No sanottakoon kuitenkin että pikkuhiljaa alkaa olla fiilistä, että pahimman yli ollaan päästy.
Tunneilla olen ollut nyt pari kertaa Isolla täykkärillä ja kerran Ison täykkärin jalan ollessa impparin turvottama, päädyin kirjavan cobin selkään. Iso täykkäri on vanha konkari tuntiratsu, johon ihastuin ihan heti kun se vähän aikaa sitten meidän talliin tuli. Teen aika paljon iltatalleja ja Isolla täykkärillä oli heti avaimet mun sydämeen. Se on rauhallinen ja hitaanpuoleinen, mutta sosiaalinen ja yksinkertaisesti rakastaa kun sitä rapsuttaa. Se painaa päätä rintaan ja silmät puoliummessa, alahuuli lörpöttäen nauttii rapsutuksista. Tavallaan ihanaa vaihtelua Valluun, joka on kyllä ihanan sosiaalinen osallistuja, mutta nuoruuttaan vielä niin häslä, ettei malta olla sekunttiakaan paikallaan ja vaan nauttia olostaan.

Isolla täykkärillä on sen verran jo ikää ettei se syty ihan hetkessä eikä tarvitsekaan. Ekalla kerralla se oli jäykkä kuin rautakanki. Vaikka liikkuminen tapahtui omalla moottorilla, kaikki muu oli vähän kun työntäisi pingispalloa puutarhaletkuun. Seuraavalla kerralla koinkin erittäin iloisen yllätyksen, kun en voinut uskoa että allani on sama hevonen. On herra varmaan kotiutunutkin paremmin, mutta hitsinpimpula kun se oli pehmeä ja rento. Vähän väliä kuuli kuinka se pärskähteli pitkiä pätkiä ihan joka askeleella, ja vaikka se on Iso, ei tullut sellainen olo että olisi niin isolla hevosella ratastanut.

Kirjava cob toi myös paljon oppia. Niin pitkään olen ratsastanut "kuumia" hevosia, joiden kanssa on enemmän huolissaan siitä löytyykö jarru kun kaasu, että oli todella hyödyllistä päästä sellaisen hevosen selkään, jota joutuu ratsastamaan ihan joka askaleella. Eikä mitenkään puskemaan ja vetämään; cob on kuitenkin herkkä herra pohjimmiltaan. Tuntuman pitää olla just so ja jalan kanssa pitää olla nopea ja määrätietoinen, ei puristaa laisinkaan. Ihan todellinen opetusmies, jonka kanssa koin suuren onnenhetken, kun sain nostettua laukan suorana, kiihdytyksettä, puristamatta ja ajamatta.

Saikkukävelyjä

Joo lihasrevähdys sieltä vain löytyi. Aika moinen helpotus. Klinikkakäynti oli universumin nopein. Vallu lastautui kotopäässä pienellä herkkuhoukuttelulla tosi hienosti. Klinikalla tosin piti yhtäkkiä leikkiä kunnon matcho-oria, hirnua ja höhöttää kaula kaarella ja huuli rullalla haistella edellisen karsinaan jättämiä pissoja. Vaikka se oli ulkoisesti ihan häslä, niin käsiteltäessä se oli ihan koira. Kuunteli yllättäen mua aivan 150 prosenttisesti, juoksi ontumatutsekkauksessa löysällä narulla, pysähtyi helposti ja seisoi kun tatti kun eläinlääkäri kolppas sen jalkoja.

Jalasta löytyi ihan ylhäältä sisäsyrjästä palpoiden revähdys, mutta pyysin ultraamaan vielä varmuuden vuoksi. Poitsu pistettiin niin känniin, että se hädin tuskin pysyi enää pystyssä (täytyy muistaa että vähempi riittää jatkossa), ja ultralla vauriokohta löytyi aivan lihaksen pinnasta. Varsinaista saikkua ei edes saatu. Eläinlääkäri sanoi, että lihaksen paranemisen kannalta kevyt liikunta on parempi kun täyslepo. Paljon muuta ei käteen jäänyt. Epävarmana ihmisenä kaipasin vähän lisää, mutta hain referenssiä omasta kokemuksesta. Ala-asteikäisenä pohjelihakseni revähti todella pahasti, kun kaveri liikkatunnilla hyppäsi uimahallissa kolmesta metristä suoraa jalkani päälle. Kipu oli todellakin tuoreeltaan niin paha, että meinasin hukkua siihen paikkaan. Pari viikkoa kävelin kepeillä, koska kipu oli niin kova, vaikka lääkäri rohkaisi liikkumaan enemmän omin avuin. Kuukauden päästä pystyin kuitenkin kävelemään normaalisti ja ikinä ei moinen vaurio ole itsestään muistuttanut sen koommin.

Tässä ollaan nyt tehty kävellen pikku lenkkejä kun pääkallokelitkin väistyivät lumen tultua, huomenna Vallu pääsee taas tarhakaverin kanssa samaan tilaan ja viikonloppuna ajattelin katsoa liinan päässä miltä ravi näyttää. Ainakin maastossa on menty piffpaffhölkkää ja uusi energianpurkuharrastus, mistä en liiemmin piittaa on keuliminen. Se kyllä tehdään ihan kauhomatta ja löysällä narulla, mutta kyllä siinä mielellään olisi vähän kauempana kun metrin päässä kun toinen katoaa yläviistoon.

Kaviokuulumiset

Vallun jalkatilanne on ottanut käänteen parempaan. Jo perjantaina aamulla sain viestin töihin, että jalassa ei ole turvotusta. Vallu jäi kuitenkin tietysti karsinaan seisomaan. Töiden jälkeen menin suoraan kylmäämään jalkaan ja karsinassa odotti itsensä hikeen trampannut häslä, joka oli varsin hermostunut vapudenriistostaan. Laski jo paljon paremmin painoa jalalle, joskaan ei halunnut kunnolla varata kavion kannalle vaan pyrki varpustamaan kärkiosalla. Turvotusta ei tosiaan ollut, mutta vuohiskuoppa oli lämmin. Epäilyt paikantuvat nyt kavion sisään. Kavioluu?, kavionivel? Varasin maanantaiksi ajan klinikalle.

Jätin perjantaina kipulääkkeen antamatta, jotta aamulla olisi nähtävissä hevosen todellinen vointi. Tallinpitäjän kanssa sovittiin että jos kykenee kävelemään, niin hän tekee sairastarhan Vallulle ja näin tehtiinkin. Ulkona muiden seurassa poika on tosi paljon rauhallisempi kun yksin sisällä karsinassa.

Onko teillä muistoja hevosesta, jolla kavion sisäinen vamma johti kavion kärjellä kulkemiseen? Mikä oli kyseessä?
Pitäkää nyt kamalasti kaikki peukkuja, että saadaan tämä selville ja hoidettua kuntoon!

P.S. Pikkuherra, kaikesta hermostuneisuudestaan huolimatta, oli silmin nähden onnellinen kun tulin pitämään sille seuraa. Se seurasi jokaisen harjanvedon kyljelle asti, pyysi pääharjausta ja rentoutui lopulta niin että letkutti kuin rauhoitettuna :D Broncan kanssa sai olla onnellinen, jos siltä kerran kuussa sai jonkun viestin, että olen ihan okei sen mielestä. Vallulta niitä tulvii jatkuvasti. Se on sellainen maailman suurin kaikkeen osallistuja :)

Kolmijalkainen hevonen

Tiedätte varmaan sen tunteen kun tallilta soitetaan että hevosesi on täysin kolmijalkainen. Se on vähän kuin joku löisi nyrkillä palleaan. Olin juuri ovella lähdössä tunnille, mutta suunnitelmat pitkään odotetusta ohjatusta ratsastuksesta vaihtuivatkiin niin tuttuun letkun päässä seisoskeluun.

Olin paikalla ihan ensiapuaikaan. Varttia aikaisemmin iltapäiväheinänjaossa oli tullut ilmeisesti tarhakaverin kanssa vähän kränää marssijärjestyksestä, ja siinä hötäkässä veikkaan, että vasen takajalka on livennyt ja vääntynyt. Hampaan jäljet oli peffassa, mutta jalassa ei ollut ihorikkoja. Otin könnkkäävän ja ähisevän hevosen sisään. Se ei laskenut painoa kun vähän vasemman takajalan kavion kärjelle. Jänteitä ei aristanut mutta vuohista kyllä, erityisesti vuohiskuoppaa. Kylmäsin puoli tuntia, annoin kipulääkettä ja Vallu sai mutustella heinää puolisen tuntia, jonka jälkeen kylmäsin toisen puoli tuntia. Kamalaa katseltavaa. Sen koko jalka tärisi ajoittain kun se laski sille painoa :( Kävi kamalasti sääliksi.

Vallu on siis koppihoidossa ja kipulääkityksessä ainakin viikonlopun yli. Yritän saada klinikalle ajan heti alkuviikoksi. Vaikka en yleensä suosi tuota Kangasalan klinikkaa, niin ajatus siitä että seisottaisin noin kipeää hevosta Teivoon asti kopissa on päinsäkäymätön. Wääksyyn ei sentään ole kun muutama kilometri ja röntgenet saa sielläkin otettua. Oletan että se jalka vielä huomiseen mennessä turvahtaa niin paljon, että ultraaminen on aivan turhaa, kun ei sieltä kuitenkaan mitään näe.