lauantai 6. helmikuuta 2016

Kaviokuulumiset

Vallun jalkatilanne on ottanut käänteen parempaan. Jo perjantaina aamulla sain viestin töihin, että jalassa ei ole turvotusta. Vallu jäi kuitenkin tietysti karsinaan seisomaan. Töiden jälkeen menin suoraan kylmäämään jalkaan ja karsinassa odotti itsensä hikeen trampannut häslä, joka oli varsin hermostunut vapudenriistostaan. Laski jo paljon paremmin painoa jalalle, joskaan ei halunnut kunnolla varata kavion kannalle vaan pyrki varpustamaan kärkiosalla. Turvotusta ei tosiaan ollut, mutta vuohiskuoppa oli lämmin. Epäilyt paikantuvat nyt kavion sisään. Kavioluu?, kavionivel? Varasin maanantaiksi ajan klinikalle.

Jätin perjantaina kipulääkkeen antamatta, jotta aamulla olisi nähtävissä hevosen todellinen vointi. Tallinpitäjän kanssa sovittiin että jos kykenee kävelemään, niin hän tekee sairastarhan Vallulle ja näin tehtiinkin. Ulkona muiden seurassa poika on tosi paljon rauhallisempi kun yksin sisällä karsinassa.

Onko teillä muistoja hevosesta, jolla kavion sisäinen vamma johti kavion kärjellä kulkemiseen? Mikä oli kyseessä?
Pitäkää nyt kamalasti kaikki peukkuja, että saadaan tämä selville ja hoidettua kuntoon!

P.S. Pikkuherra, kaikesta hermostuneisuudestaan huolimatta, oli silmin nähden onnellinen kun tulin pitämään sille seuraa. Se seurasi jokaisen harjanvedon kyljelle asti, pyysi pääharjausta ja rentoutui lopulta niin että letkutti kuin rauhoitettuna :D Broncan kanssa sai olla onnellinen, jos siltä kerran kuussa sai jonkun viestin, että olen ihan okei sen mielestä. Vallulta niitä tulvii jatkuvasti. Se on sellainen maailman suurin kaikkeen osallistuja :)

7 kommenttia:

  1. Kyllä se vika voi olla jänteessä, jossain niistä jotka jalan takaosasta kiinnittyvöt kavion/ ruununrajaan. Hevonen ei silloin halua astua jalkaa normaaisti alas, koska jänne venyisi. Peukutetaan nyt kuitenkin vaikka pahaan polkemaan säteen takaosassa tai mystisene pistohaavaan tms. Alueella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisellä hevosellani ihan vain jykevä jännetuppitulehdus sai aikaan tuon kärjelle astumisen ja esim. Peruuttamisesta kieltäytyi totaalisesti vielä pitkään akuuttivaiheen jälkeenkin.

      Poista
    2. Joku semmonen tuntu mulla kuitenkin on että se on siellä kaviossa. Vuohiskuoppa on niin kuuma että jotenkin järjellä ajatellen noin kovaan kuumotukseen kuuluisi liittyä myös turvotus, paitsi tietysti siinä tapauksessa että turvotus on kavion "sisällä" eikä näy ulospäin.

      Poista
  2. Mun ainoa kokemukseni oikeasti kolmijalkaisesta hevosesta joka ei varaa lainkaan jalalle/hyppelee vain kavion kärjellä oli murtuma sääriluussa. Ei turvotusta missään. Huonostihan siinä kävi :( Toki myös ihan "turvallinen" kaviopaise tekee hetkellisesti kolmijalkaisia otuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaviopaise on viivattu yli mahdollisista diagnooseista. Kun heinän jako aloitettiin, niin hevonen käveli vielä kuulemma puhtoisesti. Vartti sen jälkeen oli hampaan jäljet kankussa ja kunnon ontuma.

      Poista
  3. Nyt vasta luin tämän. Miten Vallun jalka jakselee, saitteko diagnoosin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kirjotin aiheesta tuoreen postauksen. Sieltä löytyy vastaus ;)

      Poista