Kehuinko viimeksi kuinka hienosti poni meni pelkällä kaulanarulla? Oli niin kuulolla ja yhteistyöhaluinen. Se taisikin sitten pinnistää kaiken herttaisuutensa ja kuuliaisuutensa tähän suoritukseen ja päättää hieman possutella sen jälkeen. Kaulanaruratsastusta seurasi "käyntimaasto", jossa ei niinkään kävelty kun ravattiin paikallaan tai käyntivauhtia. Välillä yritettiin ottaa lähdöt puusta tippuvasta lumesta, takaa tulevasta koirasta, edestä tulevasta autosta. Hienosti mentiin kaula kaarella, tossu nousi, puhina kävi ja emäntä pyöritteli päätään. Tästä päättelin, että ehkä jalkavaivoista johtunut kävelykuuri on aika pikkuhiljaa lopettaa, jos ei halua joutua maata kiertävälle.
Seuraavana päivänä suuntasin kentälle. Käynti tuntui hyvälle ja ravi tosi hyvälle, joten päätin ihan pikkiriikkiset pätkät ottaa laukkaa. Lyhyeltä sivulta ennen kulmaa kääntö ja muutama askel pohkeenväistöä uralle ja laukannosto ja melkein heti takaisin raviin. Pari hienoa nostoa tuli alle, jonka jälkeen saatoin oikein kuulla kun kuppi meni nurin. Broncaa suoranaisesti vitutti! niin paljon se olisi vaan halunnut mennä: se laukkasi paikallaan, lähti ravissakin viemään, takapää oli korkea, pupuloikkaa mentiin sinne tänne ja ärräpäät kaikuivat peltomaisemassa. Työstin sitten pitkään ja hartaasti harjoitusravissa ponia takaisin kuulolle, ja sain kuin sainkin sen lopulta rentoutumaan, kuuntelemaan ja malttamaan.
Tunsin itseni pitkästä aikaa niin käsittämättömän avuttomaksi tuossa tilanteessa, että pistin heti viestiä Emmalle. Kerroin mitä kävi, ja kerroin että tunnistan oman virheeni: jään tosi vahvaksi kädellä enkä uskalla ratsastaa pohkeella, jolloin saan alleni ruutitynnyrin, joka makaa sadalla kilolla käsille. Myönsin tarvitsevani apua ja Emma oli kultainen ja lupasi tulla lauantaina ohjeistamaan. Sanoi että kannattaa päästää myös menemään, koska siitä se tykkää ja sillä se rentoutuu.
Seuraavana päivänä suuntasin siis pellolle ajatuksena "päästää höyryjä" ja niitä höyryjä oli. Olen viimeksi pelännyt puhtaasti hevosen vauhtia vuonna 2010, kun ensimmäisen erittäin vauhdikkaan vuokrahevoseni kanssa yritin opetella menemään laukkaa maastossa. Nyt tiedän mikä on se vauhti, jolla tuollainen pikkuponi voittaa täykkärin peltolaukassa. Ei meillä mitään hätää kuitenkaan ollut. Jarrut oli ainakin silloin kun niitä paniikinomaisesti kaipasi (fiksuuttani??? laitoin kuolaimettomat tähän ralliin!), mutta ehkä pahimmassa kiihdytysinnossa saattoi tuntua siltä että mitenkähän tämä pysähtyy. Ja me mentiin niin lujaaaa! Pelkäsin ihan tosissani kuinka käy, jos hevonen esimerkiksi lipeää ja kaatuu. No onneksi mitään ei käynyt. Bronca oli samaan aikaan tohkeissaan, raukea ja hikinen eikä jaloissa ollut tippaakaan ylimääräistä nestettä!
No tottakai ajattelin että seuraavana päivänä kun hyppään kyytiin niin allani on rauhallisempi hevonen. Väärin ajattelin. Mielessäni edellisten päivien armoton prässi varustauduin kevyeen hömpöttelyyn: ilman satulaa, kuolaimettoman ja kaulanarun yhdistelmällä. Hyvin nopeasti selvisi kuitenkin että ohjat saa pitää kyllä kädessä tänään. Jäykkyyttä oli havaittavissa, mikä olikin enemmän kun odotettavaa, mutta kahdesta rankemmasta päivästä huolimatta esimerkiksi ravi-seis-ravi -siirtymisissä tarjottiin lähtökohtaisesti enimäkseen laukkaa.
Tänään otinkin sitten maastoratsastuksen merkeissä ensimmäisen erävoiton vähään aikaan. Pohjat on nyt ikävän kovat, kun lunta ei ole kovinkaan paljon tullut, mutta löysin lähistöltä hyvällä lumisella keskivallilla varustetun parinsadan metrin pätkän. Sitä sitten hinutettiin edestakaisin. Aluksi karmeassa paketissa ravaten (ja jalka nousi!), kunnes tuntu, että Bronca alkaa olla enemmän kuulolla kun menohaluissa. Sitten otettiin oikein mukavia askeleen lyhennyksiä ja pidennyksiä ravissa, ja lopulta kokeiltiin JOSKO voisi laukata ilman raketinomaista ampaisua karmeaan vauhtiin. Pari kertaa Bronca yritti lähteä, mutta ymmärsi lopulta että emäntä on nyt huumorintajuttomalla päällä, eikä auta kun mennä vaadittua nopeutta. Ja lopulta alkoi emännällä huumorintaju löytyä, kun hevonen ensimmäisen kerran päiväkausiin laukkaa nätisti: ja vielä maastossa! Eikä kotimatkalla otettu kuin kahden käden sormilla laskettava määrä raviaskelia, kun viimeaikoina samoilla sormilla on voinut laskea käyntiaskelia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti