tiistai 21. tammikuuta 2014

Vielä olemassa, mutta kiireinen

Elo on ollut melko rankkaa viimeaikoina ja siksi bloginkirjoittelukin on jäänyt taka-alalle. Edelliset kahden päivän vapaat pidin uudenvuoden tietämillä ja seuraavat ovat tiedossa helmikuun puolella. Lompakko vaikeroi tyhjyyttään, ja koska autokin (tai tarkemmin auton akku) päätti pakkasten edessä alistua ja luovuttaa, ei jää muuta vaihtoehtoa kun painaa töitä töitä töitä.

Muutaman kerran olen päässyt seuraamaan Broncaa muiden liikuttamana. Ida ratsasti Broncan muutama viikko sitten ja molemmilla näytti olevan hauskaa. Kiinnitin itse heti huomiota siihen miten Broncan etupainoisuus on hävinnyt aivan täysin. Ida ratsasti hyvällä asenteella ensin vain paljon eteen, jotta hevonen lämpenee ja vetreytyy, ja sai tätä kautta taivutukset paremmin läpi. Emma ratsasti Broncan pienen rokotusloman jälkeen reilu viikko sitten ja sai taas ihmeitä aikaan. Sain Emmalta neuvot että nyt vaan rohkeasti vaatimaan, koska kunto on parmpi ja koska kunto on parempi, myös tietynlainen höökiminen avuista läpi yrittää nostaa päätään. Siis paljon tehtäviä nopeassa tempossa ja vaihtelevasti, ettei neiti ennakoi turhia (joo tiesinhän minä senkin, mutta kun aina ei oma mielikuvitus riitä!). Emma kommentoi myös laukkan parantuneen.

Siinä muutama päivä koitettiin touhuta ohjeiden mukaan, kunnes kovat pakkaset pakottivat hieman hissuttelemaan ja sitten puhkesikin rivi molempiin takasiin. Ilmeisesti mudassa seisominen sai vuohiskuopat kuivumaan niin, että pakkasten alettua se halkeili auki. Aivan uusi vaiva minulle hoidettavaksi, mutta toistaiseksi vaikuttaa hyvältä. Kävelylenkkejä on tehty talutellen ja tänään jo selästäkin, jotta nesteturvotus hieman laskisi. Ensin tehtiin molempiin jalkoihin betadinehauteet, jotta ruvet pehmenisivät ja nyt niitä on ahkerasti rasvailtu ja hyvältä vaikuttaa. Jokaisella rasvauskerralla rupea tipahtelee mukavasti pois ja rasvaaminen parantaa vuohiskuoppien kuivuutta, jotta nahka ei halkeile lisää. Tänään tunnin käyntimaaston jälkeen toinen takanen oli jo aivan normaali kuivahko itsensä.

Päivät pitenevät kohisten. Kohta ehtii jo töiden jälkeen valoisalla maastoon!

1 kommentti:

  1. Pieni haaste sulle ! (:
    http://roosakata.blogspot.fi/2014/01/moixu-kaikille-sain-bloggerin.html

    VastaaPoista