maanantai 19. elokuuta 2013

Kuvia eiliseltä

Hanna sattui olemaan meidän tallilla eilen kun menin ratsastamaan ja luonnollisesti kamera oli mukana. Pyysin jälkikäteen, jos joukosta löytyisi kuvia jossa ratsastan, ihan senkin takia etten ole vähään aikaan saanut mitään kuvamateriaalia ratsasteluistani.

Ja kyllä ne kuvat vaan on aina yhtä armottomia. Ratsastelu satulalla jossa en ole saanut jalkaa kiinni on tehnyt mun "pohkeen" käytöstä enemmänkin kantapäällä ja ylös -tyylistä. Ja jos ei varpaat osoita kohti maata niin ne osoittaa ulos. Noh tulipahan tämäkin nähtyä, jotta voimme asiaan kiinnittää huomiota. Puolustuksekseni tosin sanottakoon, että eilen Bronca oli jostain syystä vassemmassa kierroksessa erityisen huolissaan varsansa ympärillä hyörivistä ihmisistä, joka teki sen että se olisi halunnut punkea vasenta pohjetta vasten... mutta ei herran jumala sitä tukea nyt ihan noin sieltä olisi tarvinnut antaa.

Kuvista taas iso kiitos Hannalle: http://hamh.pic.fi/
Nero sai rapsutuksia ratsastelun ajan


Alkuun niitä venytyksiä

Venytyksiä varpaiden osoittamaan suuntaan

Aina yhtä iloista laukkaa (varpaat)



Tässä alkaa näyttää jo tekemiseltä

Jalustinvyön suuri bonus on se, että siinä on inasen helpompi kevennellä ilman satulaa. Selkäkin on kiitettävän ylhäällä, vaikka itse poni onkin jäätävän etupainoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti