Tänään olen tulvillani iloa ja onnea. Olen elänyt melkolailla yhtäjaksoisessa stressissä koko syksyn kaikkien viimeisten isojen kouluhommien ja muuttotouhujen takia, mutta tänään kun tulin tallilta kotiin ja mietin hetken ihan todellista elämääni ja siihen liittyviä faktoja, meinasin yhtäkkiä hukkua hyvään mieleen. :)
Poni muuttaa huomenna alle viiden minuutin kävelymatkan päähän maneesitallille! En olisi ensinnäkään kuvitellut kaupunkiasukkina että voisin tuosta vaan kävellä tallille. Olen kyllä varsin kouliintunut ulkona ratsastaja (kolmen vuoden aikana olen ratsastanut kolme kertaa maneesissa), mutta kyllä maneesi vaan huomattavasti parantaa noita ratsastusmahdollisuuksia. Nytkin kun kelit ovat olleet sitä luokkaa, ettei kenttä ole ollut ratsastettavassa kunnossa moneen kuukauteen niin kyllä maneesi tuntuu hienolta :)
Lisäksi tänään tallilla ollessani soitettiin ja kysyttiin voinko aloittaa työt jo torstaina. Pääsen siis oman alan töihin ennen kuin olen saanut edes papereita kouraan. Loistavuutta. Lisäksi asun unelmieni talossa ihanan miekkosen kanssa :) Ei ole valittamista ei.
Tänään piti mennä maastoon mutta kaverin hepalla ei ollut tilsakumeja ja meno näytti niin liukkaalta jo heti pihatiellä, että kierrettiin pikkulenkki tallin ympäri pari kertaa ja muuten menin kentällä. Ponilla löyty pitoo ja kenttäkin oli suhteellisen ok, joten otin pitkää pätkää ravia eteen alas ja nostin laukat molempiin suuntiin. En nyt mitään kierrostolkulla viitsinyt siinä kentällä laukata, mutta niin nyt kumminkin että laukat nousi hyvin molempiin suuntiin. Loppuviikko meneekin sitten varmaan aika ratsastelematta, mutta onpa välillä hyvä pitää taukoaki niin jaksaa taas innostua asioista paremmin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti