tiistai 14. heinäkuuta 2015

Ratsastellaan

Viime kerrasta Vallun selässä käyntejä on kertynyt pari lisää. Maasta käsin olen jatkanut aktiivisesti varsinaisten ratsastuskertojen väilissä. Ollaan käyty sekä maastossa talutellen, että kiinnitetty pieniin nyansseihin huomiota. Toisella ratsasstuskerralla Emma selässä, Vallu oli edelleen liinan päässä ja nyt koitettiin jo saada poikaa pohkeesta liikkeelle ja pidätteestä pysähtymään. Mitenkään herkkänä poikana ei alkuun oltu ja aika ronskejakin otteita sai käyttää ennen kuin saatiin reaktio. Palkittiin sekä eteen että taakse liikkumisesta, kunhan liikkui. Ihan pientä päänviskelyä ja paaaaljon jumitusta. Se lienee tämän pojan meriitti: ei takavasemmalle poistumisia vaan maahan juurtumisia. Ehkä se vielä muuttuu, mutta toistaiseksi ollaan tyytyväisiä vähäiseen kekkulointiin ja haetaan vaan eteenpäinpyrkimystä.

Edellä mainitun ratsastuskerran jälkeen todetiin että Vallu heittää kieltä ees sun taas kuolaimen kanssa, joten hetkeksi päätin heittää kukkahatun nurkkaan ja hommasin lainaan remonttisuitset. Ihan puhtaasti hevosen takia. Kun ei se ymmärrä että se kieli olisi paras pitää kuolaimen alla. Pyrin myös hakemaan mahdollisimman pian hieman ohuemman kuolaimen, jos vika onkin siinä ettei tuo paksuhko nivel oikein istu sen suuhun. Ohuempa ei myöskään samalla tavalla saa kielellä "työnnettyä". Selkäännousua hienosäädettiin myös niin että Vallu pysyisi paremmin paikallaan. Kiertelin jakkaran kanssa pientä ympyrää sen kanssa, ja palkkasin kun oli paikallaan. Lopulta kävin tuolilla seisomassa ja palkkasin jos pysyi paikallaan ja lopulta nojailin vähän selkäänkin. Ja sama toiselta puolelta. Luin tuossa myös yhden koirakouluttajan blogia, jossa ohimennen mainittiin, että koiralle sanotaan oho, jos on tarve viestiä "väärin meni, ei tipu palkkaa". Otin sen myös käyttöön. Saa nähdä onko siitä hyötyä.

Tänään ratsasteltiin kolmannen kerran. Selkään nousu sujui ainakin moitteetta: pienen askeleen otti, mutta sehän noin nuorella menee ihan huonon tasapainon piikkiin. Liinan päässä Emma edelleen ja nyt saatiin jo huomattavasti kevyemmillä avuilla reaktio ETEEN. Päätettiin koittaa vähän raviakin. Maasta autoin vähän raipan kanssa ja sieltähän se tuli. Hieman portille vievästi ja kaartaessa takkuillen, mutta tuli kuitenkin, ilman kekkulointia. Näiden pikku harjoitteiden jälkeen, nousin sitten vihdoin itsekkin hevoseni selkään. Ai mikä fiilis! Mahtavuutta! Mentiin kierroksen verran pohkeista etten ja välillä seis. Häntäluu alkaa olla jo siinä kunnossa että näitä vaan lisää.

Emman kanssa ollaan juteltu että edetään nämä perusasiat nopeassa tahdissa ja annetaan sitten pitempi loma. Turha on jahkailla saman asian parissa kuukausitolkulla kun näyttää sujuvan niin hyvin ja Vallun omaksumiskyky on hyvä. Varsinaiset ratsastuskerrat kun on vielä olleet kerta viikkoon, niin asiat hautuu juuri hyvän aikaa, vielä kun maasta käsin niitä nyansseja pääsen hiomaan.

Ensi kesänä mulla on jo varmasti heC tasoinen junnu :)

1 kommentti: