Tänään avustin ystäväni kolmevuotiaan ruunan selkään, joka on ollut minulla kuukauden. Itselleni ei ole niinkään tärkeätä se kuka sinne selkään meni, vaan se että kaikki pohjatyö mitä alla on, on minun itseni tekemää. Koko loppupäivän olen mennyt lähes hartaissa tunnelmissa. Olen ollut niin pohjattoman kiitollinen. Kiitollinen äiti-tytär kasvattajaparille näistä kauniista ja älykkäistä hevosistani. Kiitollinen tallinpitäjäystävästäni ja loistavasta talliporukasta. Kiitollinen idyllisestä ruunalaumasta. Kiitollinen persoonallisesta ja rohkeasta valmentajasta.
Ratsukoulutus on sujunut siinämäärin seesteisesti että ainoat kevätjuhlaliikkeet mitä on Vallusta irronnut saatiin kun kävelytettiin kentällä ensimmäistä kertaa satula selässä. Pari köyryä ja that's it. Suitset on jo ihan tylsää ja kuolaimet hän nappaa oikein halukkaasti itse suuhun. Satulointi sujuu kun vanhalta tekijältä. Huopa on lähestulkoon jännempi kun satula, sitä pitää vielä aina vähän vilkaista. Maastossa ollaan käyty talutellen ja selässä on makailtu. Juoksutusreenit alkoivat hieman tahmeasti. Vallu ei meinannut ymmärtää laisinkaan että tarkoitus olisi mennä ikäänkuin mun edellä. Se ei vaan halunnut päästää mua lapalinjan taakse. Peruutti mielummin vaikka puoli kenttää mun mukana, mutta heti kun sain kehuttua sitä yhden kerran oikeansuuntiasesta reaktiosta se ymmärsi mitä siltä halutaan. Sitten edistys olikin jo huimaa. Toisesta liinanpäässä pörräämisekerrasta saatiin videota. Ensimmäisellä kerralla mentiin vain käyntiä, nyt otettiin jo vähän ravia ja nämä on ihan ensimmäiset raviaskeleet mitä tämä herra ottaa satula selässä.
Emman piti alunperin tulla tänä viikonloppuna auttamaan mua noissa juoksutusharjotuksissa, mutta kun ne lakkasivat tuottamasta liiempää päänvaivaa, niin päätettiin sitten että nostetaan likka kyytiin. Ämpäri kauraa avuksi ja sinne se kiipesi. Ekalla kerralla pää vähän nousi ämpäristä siihen malliin että mitä vit*, mutta sitten tuo vain katsoi ämpäriin että hei mullahan on täällä ruokaa. Pari kolme selkäännousua siihen päälle vielä ja sitten taluttaen käynnissä kenttä ympäri. Vallu tuntui rennolta. ei hermoillut eikä hötkyillyt vaikka Emma kokeeksi vähän heilutteli itseään ja taputteli poikaa sieltä täältä. Mun kädet tärisi, sydän hakkasi ja suu oli kuin autiomaa. Viimeksi on varmaan jännittänyt yhtä paljon kisoissa.
Kaikkein hienointa tässä on se, että tämä hevonen rakastaa yli kaiken tätä. Tänään se tuli portille vastaan heti kun näki mun tulevan ja laitumelle sain kiskoa maahanjuurtunutta ruunaa. Oli pakko tehdä sen kanssa pikku kiekka peltotiellä, että se oli tyytyväinen saamaansa huomion määrään. Se jos jokin kertoo, että kaikesta jännyydestään ja uutuudestaan huolimatta nämä asiat on tehty sille mieluisalla tavalla, ja sekös saa mun rintani pullistumaan ylpeydestä. Se likka joka ei saanut kuusi vuotta sitten ekalla ratsastustunnilla ratsuaan laukkaamaan opettaa nuorelle hevoselle ratsun alkeita. Hevonenkin on kyllä ylpeyttä herättävä. Niin fiksu ja rohkea. Kaiken ymmärtävä jeejeemies.
Ja näin laitumella pidetään yllä peruskuntoa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti