Taas on muutto takana

Bronca muutti maanantaina vihdoin itsehoitotalliin. Talli siis käytännössä pysyi samana, vain tallirakennus vaihtui. Uusi kotimme on hieman vaatimattomampi, ainakin näin ensihätään kun jouduimme kaikesta huolimatta tekemään loppukuuksi pienen tilapäisratkaisun. Bronca käytännössä asuu tallin käytävällä. Siinä on melko tiiviisti heppaa pienessä tilassa.

Kännylaatu mutta siis neljä hevosta löytyy tästä pienestä tilasta

Ensiksi olin aika kauhuissani tuosta "ovesta", mutta asiaa pähkäiltyäni totesin, että samanlaisia ratkaisuja on tarhoissa ja jos Bronca nyt jotenkin onnistuisi jäämään tuohon kiinni, niin haka antaa kyllä puomissa periksi.

Itsehoitotallilla asustaa yhteensä viiden emännän hepat ja hoidamme koko tallin hommat yhteisesti. Joku tekee aina päivässä aamun tai illan (eli siirtää hepat sisään/ulos ja ruokkii) ja jokainen hoitaa omat tallihommansa. Näin kertyy jokaiselle n. 8 aamu- tai iltatallia kolmessa viikossa, joka ei ole ihmeellinen homma kun hevosia on kuusi ja kaikki saa vietyä pareittain ulos. Broncan sopeutumista helpottaa vieressä asusteleva tarhakaveri. Tarkoitus on päästä kuun lopulla muuttamaan yksiöön, eli perinteiseen ulkokarsinaan.

Tänään omia hommia tehdessäni huomasin, että kyllä tätä on ollut ikävä. Täysihoitotalli ei vaan ole se mun juttu. On paljon palkitsevampaa harrastaa kun näet päivittäistä konkreettista vaivaa eläimesi hyvinvoinnin eteen. Jotenkin pelkkä tallilla ratsastamassa käyminen on kuin kävisi kuntosalilla: heppa sisään, kamat päälle, ratsastus ja heppa pois. Vaikka siinä ohessa kuinka lääräisi, niin ei siitä vaan tule samaa fiilistä. Melkein vuoden oltiin puoliylläpidossa entisellä tallilla, ja koko sinä aikana oli kaksi päivää joina en käynyt itse hoitamassa hommia. Toisella kertaa olin mahataudissa ja toisella kertaa olin Rushin keikalla Helsingissä. Tästä se taas lähtee: hevosvelvollisuuden kahlitsema elämä, mutta mikä elämä se onkaan <3