Kyllä nainen kivun kestää...

..muttei sitä häpeää, joka syntyy kun lentää kohtalaisen pahasti hevosen selästä toisen kerran kolmen kuukauden sisällä.

Eilinen ei ollut mun (eikä kyllä Samunkaan) päivä. Mietin jo kotiin ajaessa että onpa "kiva" lähteä täyden työpäivän jälkeen tässä tasiasen tappavassa sateessa, märältä koiralta haisevassa autossa ajelemaan tielle, jolla ajaminen uhkaa joka metrillä sekä henkeäsi että auton rakenteita, kohti rentouttavaa maastolenkkiä.

Poni oli heti kättelyssä ihan spesiaalituulella. Aika harvoin olen millään tavalla joutunut sen kanssa otaamaan yhteen, mutta eilen se sai mm. päähänsä että voi yrittää juosta mun yli karsinasta veke. Otin koiran mukaan maastoon ja aattelin että mennään ihan rauhassa käppäillen. Ei tullut tapahtumaan. Yleensä saan mennä ihan pitkin ohjin kun vauhti on perus löntystelyä, mutta nyt ei voinut antaa yhtään kyllä ohjaa. Ja kun ei saanut mennä eteenpäin niin suuri osa matkasta taitettiin käyntivauhtista ravia. Ajattelin sitten jossain kohtaa että otetaan pieni pätkä ravia jos kerran menohaluja löytyy. Poni tarjosi laukkaa, en antanut laukata joten Poni päätti että hankkiutuu eroon hissuttelevasta kuskista. Poni jatkoi matkaa peräpää villisti puolelta toiselle lennelleen ja koira lähti perään. Koira tuli huutamalla takaisin, Poni ei. Siinä tallille tallustellessamme tuli jo puhelinsoittokin. Naapuri oli ollut metsässä koiriensa kanssa, kun Poni oli viilettänyt kaikki kamppeet päällä ohitse. Nopean naapuruston puhelinrumban jälkeen paikalle oli saatu Laura joka oli todennut Ponin löytäneen tiensä omaan karsinaan ja soitteli sitten minulle olenko kunnossa.

Tulin tantereeseen naama-olkapää-polvi -laskeutumisella, joten päätin käydä terveyskeskuksen päivystyksessä näyttämässä itseäni kun kipeääkin teki. Siellä kuitenkin maatessani hengittäminen helpottui ja sain melkien itsekin todettua kättäni painelemalla että luita ei ole rikki, lihaksia vaan. Munuaiset oli ottaneet kanssa pikkutärskyn, kun virtsanäytteessä oli verta. Suurin häpeä oli soittaa miehelle ja kertoa mitä on taas tapahtunut. Onneksi mies aloitti vuodatuksensa ennen kun ehdin omaa asiaani kertomaan. Hän oli unohtanut katsastuksen ja koira oli pistellyt koppinsa 50e lämmityskaapelin 10 sentin pätkiksi. Siihen sitten vielä lisäämään, että avokki tippui taas hevosen selästä. Toinen häpeä oli soittaa töihin. Uhkaavat varmaan kohta fuduilla jos en vaihda harrastusta.

Mustelmia ja kuhmuja on vaikka muille jakaa, mutta suurin vaiva on valtava vitutus. Harmittaa. Paljon!
(loppuun itsesäälistä jupinaa)