Satuin liikuttamaan yllättäen Ponin tänäänkin. Ajattelin mennä kevyesti ja kuitenkin niin ettei huominen valmennus mene plörinäksi. Poni oli varsin rakastettava taas. Olen aika hyvin saanut sen opetettua nyt luopumaan mitä en olisi uskonut. Kyllä se vielä kerjää jos huomaa nameja, mutta kääntää pään nyt ihan reilusti poispäin ja tietää saavansa sillä namin. Niin fiksu tyttö!
Menin maneesiin jossa on ah niin "lämmin" (jotain -10 tienoilla). Katseltiin vähän pelottavaa estekalustoa ja potkiskelin ja siirtelin puomeja, ja kun ei kerran yhtään (enempää) jännittänyt niin sai namia. Rapsuttelin huurretta maneesin katosta ja muuta pöllöä :) Kohta saatiin maneesiin seuraakin ja tyttöset alkoivatkin hyppäämään. Ja voi kuinka Poni eläytyi! Joka kerta kun kaveri loikkasi se hytkähti itsekin. Oli aika kova kiirekin ja puhuna ja tuhina oli ihan ennen kuulumatonta. Millään tavalla ei kuitenkaan ollut raskas! lähinnä sympaattinen omassa innokkuudessaan. Meinasin kuolla nauruun kun loppuraveissa otettiin ihan stoppi ja annettiin esteelle tulevalle tietä: Poni hytkähti paikallaankin niin tarkkaavaisena kun kaveri meni esteen yli! Hän olis niin halunnut hypätä!
Huomasin nyt muuten että saan Ponin loppuraveissa kaikista parhaiten eteen ja alas kun nousen ihan rehellisesti kevyeeseen istuntaan. Ja samalla huomasin että tämän kääntämiseenhän ei tarvita kun ajatus suunnasta (en osaa siis yhtään käyttää pohkeita kevyessä istunnassa). Oli tunne siitä tunnelista josta olen niin paljon kuullut puhuttavan. Tosin tämä tunneli oli vain hevosen etupään kokoinen, koska takapäästä ei ollut kuskilla mitään käsitystä (niinkun harvemmin vielä on). Vaikka en Ponin innokkuudesta johtuen nostanut laukat kun kerran molempiin suuntiin, oli omalla mittakaavalla molemmat nostot kuitenkin ihan priimaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti