Varustelu alkakoon

Nyt on Broncalle ensimmäiset vermeet hommattu. Nosti hieman hikeä otsalle kun tajusin, että mullahan ei ole yhtään mitään, ja paljon sellaista mitä en edes tule ajatelleeksi tarttis hankkia. Ensimmäisessä oli vuorossa heijastinvermeet, koska maastoilu = tärkeää. Kirosin aiemmin mielessäni tällä viikolla sitä että aikanaan bongasin ja mainostin parillekin kaverille kun Agriin tuli myyntiin parilla kympillä heijastinloimia. Nykyään kyseinen loimi maksaa melkein kuusikymppiä! Noh siihen kun pistää pari euroa vielä päälle niin saa tilattua Hööksiltä tämän ihanuuden:

Se siis ostoskoriin parin kinttuheijastimen kanssa :)

Ilmoitin myös hevosellisille tuttaville, että ostan pois kaikkea mahdollista ylimääräistä jos halvalla saan. Juuri kävin hakemassa naapuritallilta kahdella kympillä 3 satulahuopaa, loimivyön ja kerran käytetyn Eskadronin kuivatusloimen.

Ostoslistalla on vielä sadeloimea, juoksutusliinaa, ja kaikkea sitä muuta mitä en ole vielä hoksannut tarvisevani. Haluaisin myös taluttelulenkkejä varten naruriimun. Mahtaako joku tietää mistä sellaisen _hyvälaatuisen_ saisi tilattua?

Lauantaina pääsee moikaamaan Broncaa jos ei nyt suunnitelmiin tule äkillistä muutosta.

Simulaattoriratsastus

En meinannut silmiäni alkuun uskoa kun PSHP:n vapaa-aikajaoksen ratsastusjaos markkinoi Tavelan simulaattoriratsastuksia tuettuun hintaan 20e/30min. Ai että tartuinko tilaisuuteen? No tottakai! (Simulaattorilla normaali puolituntinen maksaa 50 valuuttayksikköä, joka on aika suolainen hinta.)

Sainpa houkuteltua vielä työkaverinkin mukaan, jolla on vakaa heppa-tausta, mutta joka ei ole aktiivisesti ratsastanut enää moneen vuoteen.

Ja miten voikaan jännittää ihmistä moinen. Olin jotenkin todella kipsissä ja sydänkin lepatteli ihan omituisesti kun kipusin simulaattorin selkään. Noh kyllähän siinä sitten pikkuhiljaa rentoutui. Alku oli kuitenkin tavatonta säheltämistä. Ensin piti ottaa kontrollit haltuun. Simulaattori-Simo rekisteröi ratsastajan painon, ohjastuntuman sekä pohkeiden sijaintia antureilla. Pohjeanturit vaativat hieman reeniä. Antureita on kummallakin kyljellä kolme. Normaali pohkeen paikka on kakkosella ja jos halutaan liikettä lisää jalkoja käytetään ykkösillä eli hieman edempänä. Laukka nousee asettamalla toinen jalka luonnollisesti ykköselle ja toinen kolmoselle. Alkuhaparoinnin jälkeen (keskiravista hieman liioitetulla pidätteellä suoraan pysähdykseen :D) aloin rentoutua ja Arton neuvot alkoivat pikkuhiljaa painua kaaliin. Rannettani korjattiin suoraksi ja huomasin välittömästi eron. Olen pitänyt rannetta ihan huomaamatta linkussa sisäänpäin jolloin kaikki hevosen suussa tapahtuvien asioiden havainnointi rajoittuu sormiin ja käteen. Kun korjasin ranteen suoraksi, tunsin Simon pään liikkeet hartioihin asti!

Raviin siirryttäessä Arto kommentoi heti, että olen ollut ratsastustunnilla korvat auki. Vedän kuulemma hienosti kroppani yliryhtiin ja lavat taakse. Sain ohjeeksi rentouttaa pallean ja käyttää enemmän alavatsalihaksia liikkeen seuraamiseen. Laukassa tämä alkoi jo toimia paremmin ja Arto käski pitkän aikaa minun ratsastaa silmät kiinni ja painaa liikettä lihasmuistiin. Alkuun kyllä ihan nauratti kun tuntui että olen ihan etukönössä.

Kaikkein eniten ennakkoon hirvitti istuntatesti. Pelkäsin kylmää todellisuutta objektiivisesti tarjoiltuna, mutta todellisuus ei ollutkaan yhtään niin kylmä kun luulin. Oli tietysti osa-alueita joihin olisin halunnut olla tyytyväisempi, mutta onnellisuuttakin tuo paperi tuossa vieressä osittain aiheuttaa.

Tässä ensimmäisessä kuvassa näkyy yllä painopistteni liikkuminen sivuttaissuunnassa. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta molemmissa laukoissa. Alla näkyy painoni liikkuminen vastaavasti eteen-taakse suuntaisesti. Kuten huomaa, ravissa paketti vähän hajoaa ja olin jo hyvää vauhtia kallistumassa liiaksi eteen, kunnes Arto hieman korjasi sivusta. Ei kuitenkaan paha ja se mikä tässä aivan suunnattomasti ilahduttaa on se, että lähtökohtaisesti painopisteeni on hyvin keskellä hevosta eikä enemmän jommalla kummalla istuinluulla.

Toisessa kuvassa näkyy vasemmalla ohjastuntumani. Ja onko nyt se aika sanoa, että epäilin ihan tosissaan Simon olevan jotenkin rikki, koska käsitykseni ohjastuntumani tasaisuudesta on jotain ihan muuta kun mitä tämä suoraakin suorempi viiva antaa ymmärtää!!
Oikealla kompensoidaankin sitten hieman masentavalla pohkeiden paikallaan pysymistä kuvaavalla kaaviolla. Vasen irtoilee käynnissä ja ravissa ihan tuosta noin vaan. Oikea pysyy paremmin kiinni, mutta heiluu sitten ravissa eteenpäin. (Siitä kertovat nuo ajoittaiset siniset värit ykkösanturin kohdalla.) Yllätten paketti psyy kyitenkin laukassa aivan moitteetta pohkeiden osalta kasassa.

Kaiken kaikkiaan olen positiivisesti yllättynyt ja veikkaan että suuri osa tässä esiin nousseista virheistä johtuu juuri siitä etten ole pahemmin päässyt harjoitusravia ratsastamaan viimeisen vuoden aikana.

Päätös tehty

Katkaisen päivityshiljaisuuden. Jotenkin en vaan voinut asiaan liittyen kirjoittaa mitään enen kuin asioita on sovittu ja lyöty lukkoon.

Ylläpitotarjokkaita kävin kokeilemassa kolme. Yksi oli varsin kiva mutta vielä raaka, kolmas nakkeli mut jo alkukäynneissä tonttiin (olis ollut ehkä hyvä tietää aikasemmin että se on seissy 2 viikkoo), mutta toinen oli kultakimpale. Kaiken sen Seinäjoelle ajamisen arvoinen.

Bronca on 17 vuotias PRE -tamma jolla on nyt n. viisikuinen varsa ja todennäköisesti toinen jo tuloillaan. Ei ole ultrattu mutta on elänyt perhelaumassa koko kesän eli enemmän kun todennäköistä. Kiltti kun saapas, olisi ollut tarjolla myös terapiahevoseksi. Ihanan rehellinen ratsastaessa, yritti aivan 110% vaikka kunto ei ollut häävi ja jo pari laukkaympyrää sai rouvan puuskuttamaan aika kovasti. Kaikesta huonokuntoisuudestaan ja ylimääräisestä mahastaan huolimatta todella kivasti eteenpäinpyrkivä!

Bronca odottelee turvallisesti Seinäjoella kunnes varsa on valmis vieroitettavaksi ja tulee sitten mulle. Broncan entinen mamma asuu Tampereella, että saan varmastikin apua, neuvoja ja läpiratsastusta tarvittaessa. Mahdollisesta varsasta koituvat ylimääräiset kulut on luvattu maksaa.

Me aloitetaan sitten Broncan kanssa kunnonkohotusprojekti. Pitkiä rauhallisia maastoja mahdollisimman paljon.

Oi tämän tytön onnea! <3

Bronca muutama vuosi sitten. Nykyään "hieman" enemmän masua. Kuva: Tiina Mattila

Meillä on mörököllejä

Pari viikkoa sitten hyväuskoisen nuoren miehen maailma alkoi järkkyä.

Ensimmäinen todellinen koetus oli, kun aamulla säädyttömään aikaan töihin lähtiessäni päästin koiran pihalle pissahätäänsä helpottamaan. Noh pissahätä vaihtui muihin ajatuksiin kun tuuli oli kaatanut pöntön, jossa avomies polttelee roskia. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa kun täysin asiattomasti pukeutuneena klo 5.45 hyisessä tuulessa täristen yritin hyssytellä täysillä louskuttavaa koiraa, ettei koko naapurusto herää. Yritä siinä nyt selittää, että se on se sama saamarin pönttö, joka on ollut siinä koko syksyn, se on vaan eri asennossa. Sittemmin, varsinkin pimeän tultua, pitää kaikki äänet ja liikkeet hakkua.

Asumme strategisesti sellaisessa paikassa että ääni kantautuu pellon toiselle puolelle, josta se kivasti pomppaa pikkuvoimalan seinästä ja palaa takaisin kaikuna, joten naapurit saavat pääsääntöisesti nauttia kaksinkertaisen määrän haukkumista.
Käynnissä on kiva ikilouskutuskone kun koira tajuaa asian: Vou vou vou!!    *vou vou vou*    Vou vou vou!!!!     *vouvouvou*
Ja niin edelleen.... tätä itselleen jutelua voi jatkua ja jatkua ja jatkua...

Toistaiseksi rakkaan tassuttelijan ja virallisen auttajan ärhentelyt ovat osoittautuneet lähinnä ilmaisuiksi siitä, että tuolla nyt on jotain mikä on epäilyttävää. Kuten eilinen nuohoojan käynti. Sisällä pidettiin ensin kamalaa mekkalaa kun katolta kuului ääniä ja hormissa rapisi, mutta kun nokikolari kyykistyi eteisen lattialle kirjoittamaan laskua, Nalle nuoleskeli naaman puhtaaksi :)
Rakastava teini <3

Kuvat ei liity asiaan. Ovat meidän pohjanmaanreissulta lokakuulta

Minun rakkaat miehet

Todellisuudessa Nalle osoitti suokelpoisuutensa juoksellaa kahdeksikkoa meidän ympärillä kun piti olla nätisti teeripassissa.

Harmaankin päivän pelastaa sinnikkyys

Ah sitä tunnetta kun ulkona lorottaa harmaalta taivaalta ämmiä ja äkeitä ja pitäisi lähteä tallille. Mieli keksii jos jonkinmoista hyvää ja huonoa tekosyytä miksei tarvitsisi lähteä. Sitten kun olet tunnin tai kaksi psyykannut itseäsi (ja odottanut sateen loppumista todetten sen vain yltyvän), saat itsesi taivuteltua matkaan. Ja kun nyt kerran liikkeelle päästiin niin kyllähän se riittää kun nopeasti vaan juoksuttaa tai tehdään kiva pikku maastolenkki vaan. Takaraivossa kolkuttaa kuitenkin perjantainen vapaapäivä ja eiliseltä mönkään mennyt valmennus pakkasesta kovettuneen kentän takia.

Ei kun kyllä minä nyt ratsastan!

Onneksi (ainakin) 30 kiloa painavan märän loimen alta löytyy jotakuinkin puhdas ja kuiva hevonen. Kuitenkin aina on yhtä ihanaa pukea hevoselle kamppeet päälle siinä tiedossa, että mikä määrä luttaamista on suojien ja pinteleiden pesussa. Sen lisäksi olen syyllisyydessäni ottanut tavakseni pyyhkiä ja rasvata sekä sautan, että suitset joka ratsastuskerran jälkeen, koskapa edellisen hallitsemattoman maastoutumiseni seurauksena toista tonnia maksavan satulan siiven alla oli kuulemma kilo kuraa :(

No päästiinpä kentälle asti. Ajatuksissani en odotanut paljoakaan, mutta harvinaista kyllä, minulla oli kerrankin selkeä suunnitelma mitä teen: väistöjä. Ensin käynnissä aina keskihalkaisijalta uralle kumpaankin suuntaan. Yritin pitää touhun aika rentona, enkä välittänyt suuremmin tuliko takapää ihan täydellisesti mukana. Keskityin enemmänkin siihen, että etujalat astuvat ristiin, jotta lavat aukenevat. Jatkoin ravissa ja voi kuinka ihana oli ehkä ensimmäisen kerran kesän jälkeen tuntea, kuinka Poni naksahti täysin siihen "työmoodiin". Se odotti, se kuunteli ja ennenkaikkea oli rento ja se jos jokin on ollut hakusessa viimeaikoina.

Näin hyvässä fiiliksessä oli pakko kokeilla ne laukannostotkin, vaikka heti hiipi pieni epäilys että ahnehdinko nyt liikaa. Aloitin vasemmassa kieroksessa ensin ravi - käynti siirtymisillä ja lopulta nostin käynnistä. Poni räjähti välittömästi käsiin kamalassa rodeossa, mutta pääni toimi onneksi nopeammin kun hysteeriseen suussaroikkumiseen taipuvainen käteni. Annoin hetkeksi kunnolla ohjaa, nousin kevyeeseen istuntaan ja päästin purkamaan. Yksi pitkä sivu riitti ja sitten sain jo laukan hallintaan. Palasin takaisin ympyrälle ja ratsastin laukkaa kunnes se oli hyvä ja kunnolla hallinnassa.

Tämän jälkeen mietinkin kuinka saada oma ja Ponin pää rauhoitettua. Keksin jatkaa väistöharjoituksia, koska olin saanut niissä aikaisemmin Ponin niin hyvin kuulolle. Jatkoin näitä niin kauan kunnes tunsin itseni ja Ponin rentoutuneen ja sitten kokeilin nostaa sen "vaikeamman" laukan, joka lopulta nousikin huomattavasti vähemmällä showlla kun se "helpompi". 

Lopulta olin valtavan tyytyväinen. Olin sinnikäs ja lähdin tallille. Olin sinnikäs ja ratsastin vaikka epäröin. Ja lopulta sain ihan yksin ratsastettua Ponin sen tutuiseksi etten ole pitkään aikaan sitä saanut. Ratkaisin ongelman ilman apua. Tänään tunnen todellakin oppineeni jotain. Jos olisin tehnyt niinkuin olisi vain tuntunut hyvältä (eli jäänyt kotiin löhöämään), en olisi oppinut mitään.

Psyykkistä valmennusta kaivataan

Emmi kaikkosi taas toviksi Romaanian maahan ja sain ponimuksen vastuulleni siksi aikaa. Nautin erityisesti siitä kun Jonnan kanssa rukattiin viikkoaikataulu kuntoon. On jotenkin varsin miellyttävää tietää tasan tarkkaan mitä on aikeissa minäkin päivänä tehdä ja myös se mitä hevonen on edellisenä päivänä tehnyt. Vielä toistaiseksi en ole päässyt nauttimaan sellaisista äkkinäisistä suunnitelmien muutoksista, kuten kenkien kadottamisista, joita niin monet hevosenomistajat kiroavat.

Eilen kävin siis juoksuttamassa ja tänään ratsastettiin Jonnan silmien alla. Kenttä oli jäätynyt vähän koppuraksi, mutta oli ihan jees kun pinta vaan meni rikki. Poni tuntui oikein kivalta ja pääsin taas reenailemaan kivasti sitä ravissa istumistakin ( minä <3 taikasaappaat). Olin jo ehtinyt ajatella että tuskin laukkaillaan, kun kenttä on paikoin niin muhkurainen, mutta niihän tuo tokaisi että sitten vaan laukannostoja.
Joo ja pari menikin ihan sillee ok, mutta sitten ilmeni taas kuumumista ja tuli niitä kuuluisia pattitilanteita(tm). Pattitilanne(tm) on se kun Poni tuijottaa mua yläkautta silmiin, selkä aivan lukossa, pidätteet ei mene läpi ja minä vaan en osaa ratkaista. Harjoitteiden jälkeen vaihdettiin suuntaa ja Jonna antoi tehtäväksi ottaakin käyntisiirtymisiä, ja mikä ylläri että ne meni paremmin.

Sen jälkeen seurasi pitkästä aikaa paasausta. Koko ilmeeni ja olemukseni kuulemma muuttuu kun aletaan puhua laukannostoista. Sain pitkän selvityksen siitä miten oma jännitykseni kulkeutuu välittömästi hevoseen. Enkä kiellä. Olen täysin tietoinen että ongelma sisältää myös psyykkisen puolensa. Kyse ei ole pelosta. Tai no on: epäonnistumisen pelosta. Kesällä toisinaan auttoi kun ajattelin, että enää ei nosteta vaan mennään jo loppuraveja, jolloin Poni rentoutui, mutta välittömästi kun ajattelin nostoa seurauksena oli pattitilanne(tm).

Ja miten turhauttavaa se on kun tietää, että oma mieli on tekemisen tiellä. Kroppaa voi reenata, käyttää aikaa ja rahaa, mutta millä saa reenattua mieltä?

Pieni ihminen ja loimitus

Viimeyönä ennen kolmea kyseenalaisesti rakkaan avomieheni kuorsuas herätti (joo vaikka nukun aina tulpat päässä mokoman ongelman takia) ja kävipä taas kerran niin että siinä ukkoa parin minuutin välein töniessäni ja käännellessäni alkoi sellainen varsin rasittava pakkoajattelu. Tiedättekö juuri sellainen joka iskee silloin kun pitäisi nukkua, mutta pää ei vaan hiljene. Ja mitä sitten mietin. No loimitusta!

Olen näitä asioita toki pohtinut aikaisemminkin, seisoskellut tallin käytävällä tuijotellen hieman nihkeää hevosta miettien, että mitäs kaikkea tuolle nyt lykkäisi päälle, lykkäsikö mitään vai jättäisikö sisään ja jos jättää sisään niin tarvitseeko se kuitenkin jonkun takin. Nyt kuitenkin, kun on käyty katsastamassa yllättävän potenttiaalista ylläpitoheppaa ajatukset ovat lähteneet ihan uusiin sfääreihin.

Jos hevostalli.netin asiantuntijaraatia on uskominen, teit mitä tahansa niin olet kamala sadisti ja eläinrääkkääjä, jolta pitäisi kieltää koko hevosharrastus.

Klippaaminen on väärin ja hevosta alentavaa. Miksi sen täytyy luopua lämmittävistä karvoistaan, että sinä itsekäs paskiainen saisit ratsastella sen surutta hikeen joka päivä. Hevosen pitää saada olla nakuna!
Jos klippaat hevosesi, ja tunget sen neljään toppaloimeen ulkoilemaan niin sehän paahtuu! Tai mikä kauhistus jos klipatulla hevosella onkin vain päällä kevyttoppis eikä fleece-loimea alla ollenkaan! Hevonen jäätyy, selkä menee jumiin ja sitten varmaan vielä ratsastat sillä kipeällä hevosella! Joka tapuaksessa teit mitä hyvänsä olet ansainnut eläintenpitokiellon, olet rääkkääjä ja tietty läski. (Ja niille jotka ei kyseistä foorumia tiedä niin kyllä, siellä kommentointi on tuota tasoa.)

Mikä kuitenkin yöllä pisti miettimään ei suinkaan ollut ht.netin mielipiteet vaan se, miten itse ajattelin asiaan suhtautua jos ja kun vastuulleni siirtyy ihan oikea kavioeläin. Edellispäiväinen tapaamiseni ensimmäisen ehdokkaan kanssa teki selväksi, että ainakin tällä yksilöllä on muhkea karvoitus ihan omasta takaa. Tarkoitus olisi kuitenkin (ja omistajan toive) reenata säännöllisesti, niin hevosta kun ratsastajaa. Silmään pisti eilen se että valkoinen keltainen pikku-hevonen oli vajaan tunnin kävely-ravailu-väistely-pari kierrosta laukkaa -työskentelyn jälkeen selvästi hikinen. Mitä se on sitten kun oikeasti paneudutaan? Eli melkoisella varmuudella voisin väittää että ei muuta kun: sakset sanoo - niks ja naks - karvat poikki - yks ja kaks. MUTTA jotta asia ei menisi helpoksi niin tämä tyttö ei sitten kuulemma tykkää yhtään loimista. Että pitäisi sitten osata loimittaa sen mukaan ettei kaveri katso tarpeelliseksi alkaa voimatoimin riisuutumaan. Niin ja onhan sitä sitten olemassa erilaisia tapoja klipata. Ja näitäkin tuntuu olevan yhtä monta "sitä ainoaa oikeaa" kun on niitä ainoita ja oikeita tapoja loimittaa.

Että sillätavalla. En tiedä edelleenkään mitä tästä nyt ajattelisi. Ehkä taivuin eniten sellaiseen "klipataan strategisimmat alueet ja loimitetaan kevyesti" -vaihtoehtoon. Kyseisen hevosen kanssa se voisi toimia myös tietyn puhtausasteen säilyttämisessä, kunhan berberi vaan pysyy päällä, ja ehjänä...

Loimitettuja hevosia. Eläinrääkkäystä vai ei? :D

Selässä taas kahden viikon tauon jälkeen

Tänään päästiin Ponin kanssa Jonnan tunnille. Eilen kävin juokuttamassa Ponin varta vasten tätä ajatellen, mutta juokutus jäi harmillisen lyhyeksi kun en tiennyt mistä kentälle saa valot. Oli pakko lopettaa kun ei enää tahtonut nähdä hevosta.

Tänään oli myös ekaa kertaa kokeilussa kaverilta käytettynä, mutta priimakunnossa ostetut Mountain Horsen nahkasaappaat. Olen täysin laiminlyönyt kaikenlaisen välineharrastamisen alusta asti tässä hommassa. Kingslandit ja Pikeurit on mulle haave vaan ja on porskuteltu ihan tyytyväisesti Horzen ja EuroHuntterin halvemmilla kamppeilla. No on mulla yhdet pikeurin hanskat, mutta nekin sain lahjaksi. Nahkasaappaat on ollut sellainen haave (joo ja GPA-kypärä) johon mietin satsaavani kyllä jossain vaiheessa, mutta kun kaveri kauppasi itselleen liian isoja saapikkaita tartuin tilaisuuteen ja ostin pois.

Ja miksei kukaan kertonut että tää on välineurheilua? Kinttu pysyi ihan uskomattoman hyvin paikallaan ja harjoitusravissa sain jalan tavallaan "painavaksi" jolloin jalustinkin pysyi paikallaan eikä lähtenyt seilaamaan. Muuten kaikki ei sitten mennytkään ihan mallikkaasti. Ponilla oli hulluna virtaa ja takapäänväistätys käynnissä-laukannosto -tehtävä oli parin kerran jälkeen jo niin kuumentavaa kamaa, että lopputunti käytettiin rauhoiteluun. Se pomppi välillä kun vietereillä ja oikein tunsin kuinka se hakee sellaista moodia missä se aloittaa sen rodeon. Sehän ei tietenkään mun rentouttani lisännyt laisinkaan :D Laukannostot oli räjähtäviä vaikka avut olivat ihan hipaisun omaiset. Heti se kyllä tuli kuulolle kun sai laukata, mutta kun noi ammattilaiset aina vaatii sitä kontrollia. Mä olisin ihan hyvin voinut päästää kierrostolkulla kevyessä istunnassa höyryjä, olis ollu Poniki varmaan tyytyväinen. Sen jälkeen oliskin ollut ihan toinen juttu saada sitä kuulolle.

Vaikka tunti olikin varsin varovainen niin mulle jäi kyllä positiivinen fiilis koska tunsin istuvani todella tukevasti ja tasapainoisesti (Taikasaapikkaat?). Keskityin tuntemaan hevosen liikkeitä, pidin mielestäni katseen hyvin pois sieltä niskasta ja käsikin tuli kannettua paremmin. Yritin vaikuttaa enemmän istunnalla. Tuli sellainen fiilis ajoittain, että olin paremmin tilanteessa mukana: reagoin asioihin joko välittömästi tai jo ennakoivasti, mistä sain pari kertaa kehujakin Jonnalta.
Aina ei tarvitse tehdä pyhää Yrjöä saadakseen hyvää fiilistä!

Aa niin ja ylläpitohepparintamalle kuuluu hassua :D
Olen sopinut nyt kaksi kokeilua aivan erilaisille hevosille. Toinen on 9v pikkuinen eestinhevostamma tasoa heB, mutta laukassa hiomista. Toinen on 16v, iso oldenburg -ruuna, jolla on kisattu heA ja on noin vaB kotioloissa (täydellinen opetusmestari?). Houkuttelin Jonnaa mukaan katsomaan tätä isoa ruunaa koska epäilyttää miten pystyn sellaisella ratsastamaan näiden minihevosten jälkeen. Toivon että Jonnan silmällä näkee paremmin onko minulla edes mahdollisuuksia.

Ei o kaikki muumit laaksossa ny...

...koskapa etsin ylläpitoheppaa.
Varaa just ja just on, mutta faktahan on että kaikki kuitenkin menee mitä tulee.
Homma on lähtenyt jopa jotenkin käyntiin. Tarjottu on kahtakin 9v eestinhevostammaa ,joista toinen vaikuttaa sen verran lupaavalta että olen jo rohkaistunut kyselemään, voisiko sitä mennä kokeilemaan. Tallipaikkakin jo vähän niikun oli ja myös meni, mutta tuossa juuri ilmoituksia selaillessani totesin, että hätää ei näyttäisi olevan koska Kangasalta on tarjolla jos jonkilaista tallipaikkaa. Jokatapauksessa pyrin siihen, että hepan saisi Katilaan itsehoitopaikalle, mutta hätää ei näytä olevan. Nämä asiat kun ei yleensä etene ihan hirmuista vauhtia.

Että sellasta. :)