Toki edellisen kuvan valmennukseen liittyy yksi ihan perustavanlaatuinen oivallus. Tajusin ensimmäistä kertaa miten hevosen liike liikuttaa omaa kehoani. Olen niin fakkiutunut siihen ajatukseen, että kyynerpäät kylkiin kiinni. Se väkisinkin aiheuttaa jännitystä, jota en ole edes tiedostanut. Vasta kun päästin kokonaan ohjista irti, koin muutaman sekunnin ajan sen kuinka koko rintakehäni ja pääni pääsi vapaasti liikkumaan. Ei hytkyen ja nytkyen, vaan niin että hevosen tuottama liike-energia jatkui oikein suunnattuna lantiostani rintakehään ja siitä edelleen päähän. Villi kokemus, joka kesti noin 3 sekunttia, mutta aiheutti aika paljon päänsisäistä jälkityöstöä. Samalla jopa hengittäminen muuttui helpommaksi. Tähän siis tiedän jatkossa pyrkiä, saas vaan nähdä koska sen seuraavan kerran tavoittaa.
Mutta palatakseni siihen soppaan. Kaipasin sellasta kunnon valmentautumista kykenevällä hevosella. Kaapissa oli 250 euron edesä smarttumin seteleitä ja kaivoin selville valmentajia, jotka näitä vastaanottavat. No sellainen löytyi, ennestään tuttu Ponin ja Mimmin vuokrausajoilta ja selvisi että hän käy tuossa kivenheiton päässä meidän entisellä tallilla valmentamassa Emmaa (Broncan entinen mami). Laitoin Emmalle viestiä ja tarjoutui yllättäen tilaisuus päästä valmentautumaan Emman Rikulla. ....ja Riku on kuulkaa aika hieno...
Olen puolitoista vuotta sitten laidunlaiskana kyseistä hevosta kokeillut. Silloin tein elämäni ensimmäisen laukanvaihdon ja tuskastelin kun ei mulle tarjottu alkuun kun piruettilaukkaa. Riku on komia PRE orhi joka on ns. "way out of my league". No sillä sitten valkkuun! Ei se ratsastaminen niin jännittänyt, vaan se miten kevätrintaisen orhin kanssa kaikki muu sujuu kun esitietona oli, että voipi olla virevä omistajansa sairastelun takia. Kamat päälle ok ja maneesiin. Ponitytöille piti tanssahdella matkalla ei siinä mitään, mutta kun päästiin maneesiin niin joku mun takissani oleva haju kiihotti miehekkään nelijalkaisen niin ekstaattiseen tilaan, että näin jo sen naamasta että kohta ei hyvä heilu. Huuli puolitöröllään se alkoi mua lähentelemään ja mielessäni kelasin, että kehtaanko läväyttää, vai piriseekö heti Emman puhelin että "se hakkaa sun hevosta". Hiki helmeili otsalla jo siihen malliin että päätin sitten komentaa. Poika vähän "keulas" ja valmentaja huusi että Emma ois laittanu sen ruotuun jo viis minuuttia sitten. Ens kerralla ei oo mitään asiaa kuulemma ilman liinaa ja raippaa. No mutta säästyin kaviorakkaudelta, ja kun näytin orhille paikkansa kiipeämällä sen selkään, hän kivasti näyrtyi asemaansa.
Hyvin Broncamainen herra. Eri herkkä istunnalle. Kuumiava, mutta ah niin komea. Olisin voinut vaan maneesin peilistä ihailla meidän menoa. Onko se todellakin minä tuon hienon hevosen selässä? Koiteltiin vaan rauhotella jätkää ja parantaa mun kättä (purkaa sitä tarttumisdefenssiä) Pitkää ja hidasta askelta, kevyellä tuntumalla. Ei ollut helppoa, mutta oli siellä hyviäkin pätkiä. Laukassa huomasin heti, että ite pitää olla tooosi skarppina, jos vähänkään vahingossa asettaa ulos, Riku ennakoi laukanvaihtoa ja kokoaa kokoaa kokoaa ja siitä on vaikea päästä yli kun se haluais vaan vaihtaa. Kuitenkin kaikkineen aika mahtavaa. Tätä jatketaan jo heti ensi torstaina.
