Meidän tallilla alkoivat pyöriä pienryhmätunnit jo syksyllä ja vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja aktivoiduin harrastamaan vähän valvovan silmän alla ja jopa ihan "vierailla" hevosilla!
Nyt kun Vallu palailee töihin, ollaan ajateltu josko näin torstaisin olisin ensin Vallulla alkeistunnilla vähän vajaa tunti. Sen jälkeen kipaisisin sisään vaihtamaan hevosen ja tulisin seuraavalle vähän kokeneempien tunnille tallin hevosella.
Pari viime viikkoa menin ilman Vallua ohjelmistossa. Se tarvitsee nyt pidemmän tauon jälkeen rutiinia, jotta ylimääräinen hötkyily loppuu. Vallulla ratsastelu on taon jälkeen ollut säännönmukaisesti sitä että vartti halutaan sinkoilla "sivulle kiitolaukkaa poistu" -metodein, sitten viisi minuuttia ravaillaan niin, että jarrut hukkuu jokaisella pitkällä sivulla ja sitten ollaan niin naatteja ettei liikuta enää metriäkään. Mihinkään.
No sanottakoon kuitenkin että pikkuhiljaa alkaa olla fiilistä, että pahimman yli ollaan päästy.
Tunneilla olen ollut nyt pari kertaa Isolla täykkärillä ja kerran Ison täykkärin jalan ollessa impparin turvottama, päädyin kirjavan cobin selkään. Iso täykkäri on vanha konkari tuntiratsu, johon ihastuin ihan heti kun se vähän aikaa sitten meidän talliin tuli. Teen aika paljon iltatalleja ja Isolla täykkärillä oli heti avaimet mun sydämeen. Se on rauhallinen ja hitaanpuoleinen, mutta sosiaalinen ja yksinkertaisesti rakastaa kun sitä rapsuttaa. Se painaa päätä rintaan ja silmät puoliummessa, alahuuli lörpöttäen nauttii rapsutuksista. Tavallaan ihanaa vaihtelua Valluun, joka on kyllä ihanan sosiaalinen osallistuja, mutta nuoruuttaan vielä niin häslä, ettei malta olla sekunttiakaan paikallaan ja vaan nauttia olostaan.
Isolla täykkärillä on sen verran jo ikää ettei se syty ihan hetkessä eikä tarvitsekaan. Ekalla kerralla se oli jäykkä kuin rautakanki. Vaikka liikkuminen tapahtui omalla moottorilla, kaikki muu oli vähän kun työntäisi pingispalloa puutarhaletkuun. Seuraavalla kerralla koinkin erittäin iloisen yllätyksen, kun en voinut uskoa että allani on sama hevonen. On herra varmaan kotiutunutkin paremmin, mutta hitsinpimpula kun se oli pehmeä ja rento. Vähän väliä kuuli kuinka se pärskähteli pitkiä pätkiä ihan joka askeleella, ja vaikka se on Iso, ei tullut sellainen olo että olisi niin isolla hevosella ratastanut.
Kirjava cob toi myös paljon oppia. Niin pitkään olen ratsastanut "kuumia" hevosia, joiden kanssa on enemmän huolissaan siitä löytyykö jarru kun kaasu, että oli todella hyödyllistä päästä sellaisen hevosen selkään, jota joutuu ratsastamaan ihan joka askaleella. Eikä mitenkään puskemaan ja vetämään; cob on kuitenkin herkkä herra pohjimmiltaan. Tuntuman pitää olla just so ja jalan kanssa pitää olla nopea ja määrätietoinen, ei puristaa laisinkaan. Ihan todellinen opetusmies, jonka kanssa koin suuren onnenhetken, kun sain nostettua laukan suorana, kiihdytyksettä, puristamatta ja ajamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti